Ensimmäinen kerta ehdokkaana kuntavaaleissa jää takuulla mieleen pysyvästi. Tiedänkö tarpeeksi, osaanko argumentoida, mitähän muut ajattelevat ja entä jos en saa yhtään ääntä. Täytyy olla valmiina laittamaan itsensä likoon, ja ottamaan vastaan iskua monesta suunnasta yhtä aikaa. Ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Vaikuttamisen halu veti kuitenkin puoleensa, ja ehdokassuostumus kirjoitettiin.
Ensiaskeleet olivat vaikeimmat, kun ei oikein tiennyt mitä pitäisi lähteä tekemään. Flyerit, mainokset, some ja deadlinet painoivat päälle. Torin reunallakin pitäisi ehtiä seisomaan. Ensipaniikin jälkeen kuva alkoi seljetä, enimmäkseen toimiston tuen avulla. Vaalityö oli mielestäni kokonaisuutena erittäin yhteisöllinen kokemus, kun toiset ehdokkaat ja oma kampanjaryhmä olivat mukana.
Parasta kampanjoinnissa olivat aidot ihmiskontaktit, jotka haastoivat pohtimaan omia mielipiteitään. Vaikka kohtaamiset eivät aina olleet rakentavia, yllätyin positiivisesti siitä, kuinka moni oikeasti pysähtyi juttelemaan ja kertomaan arkensa haasteista. Useat varmana pitämäni näkemykset lähtivät kehittymään eri suuntiin. Uskon myös todella, että sain monen äänestäjän pohtimaan SDP:tä mahdollisena vaihtoehtona, joku ehkä innostui ihan toden teolla. Rohkeat avaukset ja ihmisten lähestyminen auttavat puoluetta nostamaan profiiliaan, vaikkei tilanne siltä heti tuntuisikaan.
Politiikan ulkokehällä asioita tulee tarkasteltua hyvin yksipuolisesti. Puheenjohtajatentit ja klikkiotsikot antavat kovin vähän tietoa siitä mitä kentällä todellisuudessa tapahtuu. Eri ehdokkaiden kanssa käydyt keskustelut sen sijaan auttoivat minua ymmärtämään, miten värikäs jäsenistö puolueissa on – ja kuinka vähän monet ehdokkaat omista puolueistaan tiesivät. Oma epävarmuus vaihtui lukuisissa tilanteissa itseluottamukseksi, kun näki etteivät muutkaan tiedä sen enempää kuin itse.
Positiivisen erityismaininnan saavat myös vaalipaneelit. Koin, että paneelikeskustelut olivat loistavia paikkoja kehittyä argumentoinnissa, asioiden tiivistämisessä ja selkeiden puheenvuorojen pitämisessä. Yleensä jännitys laukesi jo ensimmäisen kysymyksen kohdalla, eikä vastaaminen tämän jälkeen ollut enää vaikeaa. Eniten haastetta tuotti puheenvuoron pysyminen aikarajojen sisällä. Paneelikysymyksissä heijastuivat kuntalaisia kiinnostavat aiheet, joista oli helppo puhua äänestäjien kanssa myöhemmin kampanjatilaisuuksissa.
Vaikka ehdokkaana olo oli raskas prosessi, koen että sain valtavasti virtaa omaan poliittiseen ajatteluun ja työskentelyyn. Jokainen ihmiskontakti kampanjan aikana oli tärkeä, ja hyödyllinen myös puolueen kehittymisen kannalta. Oli hienoa huomata, kuinka paljon ehdokkaat näkivät vaivaa päästäkseen keskustelemaan kuntalaisten kanssa. Siitä on hyvä ottaa mallia myös jatkossa, sillä meidän ei tule keskittää kampanjointia ja ihmisten lähellä olemista vain vaalien alle. Menestyminen vaatii jatkuvaa näkymistä ja ihmisten arjen tuntemista.
Joakim Kärkäs
Demarinuori ja tuleva valtuutettu Joensuussa
Kirjoitus ilmestynyt sanomalehti Viikko Pohjois-Karjalassa 27.4.
