Tänään kadut valtaavat rekat täynnä lukiolaisia hassut hassut puvut päällään. Rekat on koristeltu banderolleilla hauskoine kuvineen sekä lauseineen ja mukana on mieletön määrä karkkia. Syytä juhlaan tietysti näillä opiskelijoilla on, enää kirjoitukset ja lukio on saatu päätökseen.
Toisella asteella opiskelee myös amiksia ja heitä ei juurikaan rekkojen kyydeissä näy, vaikka opinnot olisivatkin loppusuoralla. Ammattiin opiskelevilla pyörii kursseja sekä mahdollisesti työharjoitteluja vielä pitkälle kevääseen saakka.
Vaikka lukiossa ja amiksessa tapahtuukin keskenään erilaisia asioita, on molemmissa opiskelussa edelleen suuret kustannukset. Kirjat ja välineet maksavat, ja lukioissa myös ylioppilaskokeet maksavat. Nämä välttämättömät kustannukset ovat monelle opiskelijalle huolenaihe ja pahimmillaan este opiskella sitä, mitä itse tahtoo.
Toisen asteen maksuttomuudella pystyisimme poistamaan näitä ongelmia, sekä vähentämään koulupudokkaiden määrää ja ehkäistä syrjäytymistä. Maksuton toinen aste myös takaa kaikille yhtäläiset mahdollisuudet opiskeluun, riippumatta opiskelijan taustasta.
Toisen asteen opiskelijajärjestöt ovat laittaneet aluille aiheesta kansalaisaloitteen. Käy sinäkin allekirjoittamassa se täällä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2607
Sonja Pääsukene
Demarinuorten liittohallituksen jäsen