Kolumni on ilmestynyt Sanomalehti Demokraatissa 30. kesäkuuta 2015
Viimeisen kymmenen vuoden aikana SDP:n tilasta kirjoitetuilla kolumneilla päällystäisi helposti Hakaniementorin useampaan kertaan. Puolueen tilaa pohdiskelevissa kirjoituksissa on katseltu usein enemmän peruutuspeiliin, vähemmän tulevaisuuteen. Eteenpäin pitäisi mennä, mutta miten?
Paniikkiratkaisujen aika on SDP:ssä ohi. On selvää, ettei johdon vaihtaminen, nuorentaminen tai vanhentaminen riitä korjaamaan puolueen tilaa. Ennenaikainen puoluekokous mediassa töppäilleen Antti Rinteen vaihtamiseksi olisi typerintä, mitä puolue saattaisi nyt tehdä.
Tappiollisten eduskuntavaalien jälkeen SDP:llä on tuhannen taalan paikka kirkastaa linjaansa. Oppositioasema tuo puolueelle monia sellaisia pelipaikkoja, joista se oli sivussa ollessaan hallitusvastuussa. Keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostama porvarihallitus on demareille myös se kaikkein edullisin vastapuoli.
Oppositioasetelman tuoma hyöty on kuitenkin myös helppoa hukata. SDP:n edellinen oppositiokausi ei tuonut merkittävää muutosta puolueen kannatuksessa – ainakaan ylöspäin.
SDP:n on uskallettava nostaa oppositiopolitiikkansa kunnianhimoa. Puolueen ei pidä sementoida politiikkaansa vain hallituksen vastustamiseen. Hallitusta on tarvittaessa myös tuettava välttämättömissä uudistuksissa, jotka vievät kansakuntaa eteenpäin. Puolueen kansanedustajien on syytä muistaa, että hallituksen asialistalla on myös paljon hankkeita, joita sosialidemokraatit olisivat olleet itsekin toteuttamassa hallituksessa – esimerkiksi mainittakoon paljon puhuttaneet lukukausimaksut EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisille opiskelijoille.
Kategorisesta vastustuksesta irtautumista vaikeampaa on nostaa oppositiopolitiikan kärkeen tulevien vuosikymmenten kysymyksiä. Digitalisaatio, ilmastonmuutos ja uuden taloudellisen kasvun etsiminen ovat kysymyksiä, joihin on etsittävä vastauksia jo tässä ajassa. Nämä avaukset eivät välttämättä tuo välitöntä galluphyötyä, mutta tuottavat uskottavuutta ja painoarvoa puolueelle tulevilla vaalikausilla.
Entinen kuntaministeri Henna Virkkunen sanoi aikoinaan vasemmistopuolueiden olevan katkerien ihmisten puolueita. Ylimitoitettu tölväisy pitää edelleen sisällään tärkeän muistutuksen. SDP ei vieläkään ole onnistunut kirkastamaan suhdettaan menestykseen.
Menestysteeman pohdinta ei olisi puolueelle pahitteeksi oppositiossakaan. Kansalainen, joka haluaa ansaita ja elää leveämmin ei ole uhka yhteiskunnalle. Juuri suhtautumisellaan menestykseen puolue on ansainnut itselleen tylyn maineen katkeran väen puolueena. Pohjimmiltaanhan menestys on erittäin sosialidemokraattinen ja tavoittelemisen arvoinen olotila.
Hahmotellessaan politiikkansa linjaa puolueen on päätettävä, mitä kansanosia se haluaa vaihtoehdollaan puhutella. SDP:n kokeman kannatuskadon kääntöpuoli on, että puolue kykenee nyt entistä vapaammin etsimään uusia kannattajia. Tässä työssä ajattelun on oltava aikaisempaa strategisempaa.
Pienen joukon puhutteleminen voi tuntua aatteellisesti puhdasoppiselta, mutta johtaa vaaliuurnilla laihoihin tuloksiin. Pelkillä syrjäytyneiden tai heikoimmassa asemassa olevien – tai heistä huolestuneiden – äänillä ei vielä pitkälle pötkitä.
Politiikan ankkuroiminen yhä vahvemmin työssäkäyvien, perheellisten ja keskiluokkaisten suomalaisten huolenaiheiden ympärille ei ole pois syrjäytyneiden tai eläkeläisten pussista. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoittavien kansalaisten tuella tehty politiikka auttaa myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevia.
Keskiluokkaa tukemalla saadaan kallisarvoisia veroeuroja, joilla myös heikoimmassa asemassa olevista pidetään huolta.
kirjoittaja on Uudenmaan Demarinuorten puheenjohtaja
