Maksuttomuudesta huolimatta moni nuori jää edelleen toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle — ei siksi, etteivätkö opiskelut kiinnostaisi, vaan koska toimintakyky ei yksinkertaisesti riitä tavalliseen kouluarkeen. Mielenterveyden häiriöt, oppimisen vaikeudet ja neuropsykiatrinen oireilu asettavat opiskelulle esteitä, joita Suomen koulutusjärjestelmä ei nykyisellään pysty aina selättämään. Samaan aikaan oppivelvollisuuden laajentuminen on tehnyt aiempaa näkyvämmäksi sen, kuinka monen kohdalla nämä haasteet tulevat jatkokouluttautumisen tielle.
Tilastot alleviivaavat ilmiön mittaluokkaa: esimerkiksi vain noin puolet nuorista, jotka ovat joutuneet sairaalahoitoon vakavan mielenterveyshäiriön vuoksi, suorittaa peruskoulun jälkeisen tutkinnon. Väestötasolla vastaava luku on lähes 90 %. Vastaavasti tätä nykyä jopa noin joka kymmenes keskeyttää ammatillisen koulutuksen Tilastokeskuksen aineiston mukaan. Oppivelvollisuuden pidentämisen myötä vakavien toimintakyvyn haasteiden kanssa kamppailevat nuoret eivät enää pysty valitsemaan itseään ulos koulutusjärjestelmästä, mikä on viime vuosina kuormittanut merkittävästi ammatillisia erityisoppilaitoksia. Tänäkin vuonna vaativana erityisenä tukena järjestettävään koulutukseen oli yhteishaussa huomattavasti enemmän ensisijaisia hakijoita kuin aloituspaikkoja.
Näin mittavan ongelman ratkaisuun tarvitaan uudenlaista ajattelua – ovatko näin raskaat palvelut sittenkään oikea paikka nuorille, jotka tarvitsevat vain tilapäisesti tukea päästäkseen takaisin opintojen pariin? On selvää, että tällaisten nuorten kohdalla myös oppilaitosten eväät voivat loppua kesken.
Yksi mahdollinen tapa purkaa koulupudokkaiden syrjäytymisriskiä olisi luoda lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen oheen uusi kuntouttavan opetuksen väylä. Matalan kynnyksen kuntouttava opetus ei korvaisi olemassa olevia palveluita, kuten erityisoppilaitoksia, tutkintoon valmentavaa TUVA-koulutusta tai kuntouttavaa työtoimintaa, vaan olisi kohdennettu nimenomaan niille nuorille, joiden opiskelukunto on tilapäisesti heikentynyt. Malli toteutettaisiin kuntien, hyvinvointialueiden ja kolmannen sektorin yhteistyöllä. Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluista, työpajatoiminnasta ja joustavista opintokokonaisuuksista rakentuvaa kouluarkea. On sanomattakin selvää, että mallin onnistuminen edellyttää tiivistä yhteistyötä eri toimialojen välillä.
Teemme yhteiskuntana itsellemme karhunpalveluksen, jos säästösyistä emme panosta nuorten mahdollisuuksiin löytää itselleen sopiva polku kohti jatko-opintoja ja työelämää. Kuntouttavan opetuksen malli mahdollistaisi tuen niiden nuorten kohdalla, joiden toimintakyky on tilapäisesti madaltunut, tai joiden polku vaatii enemmän joustavuutta. Näin varmistamme, ettei kukaan jää syrjään, vaan jokainen saa mahdollisuuden saavuttaa oman potentiaalinsa – silloin, kun siihen on valmis.
Nyt on oikea hetki kokeilla, kehittää ja pilotoida, jotta jokainen nuori pysyisi koulutuksen polulla ja saisi tukea tarvitsemassaan muodossa. Kuntouttava opetus toisella asteella voisi tuoda tarpeellisen turvasataman monelle nuorelle, joka on tähän asti päässyt putoamaan turvaverkkojen läpi.
Miisa Tervala
