Vihreät nuoret ja Demarinuoret vaativat verkkokalastuskieltoa saimaannorpan levinneisyysalueille Saimaalla norppien suojelemiseksi!

Maa- ja metsätalousministeriön Saimaannorppa ja kalastus -työryhmän loppuraportti julkaistiin alkuvuodesta 2021. Työryhmä teki lisäksi kymmeniä uusia toimenpide-esityksiä, joiden tavoitteena on yhtäältä turvata norppakannan kasvu, että mahdollistaa kalastustoiminta. 

“Kiitämme suuresti siitä, että rajoitusaluetta esitetään laajennettavaksi. Kannamme kuitenkin suurta huolta siitä, ovatko toimet aidosti riittäviä. Esimerkiksi verkkokalastuskiellon pituuteen ei tällä erää esitetä muutoksia”, toteaa Vihreiden nuorten puheenjohtaja Brigita Krasniqi

“Verkkokalastuskiellon pidentäminen vähintään heinäkuun loppuun saakka mahdollistaisi kevään kuuttien kasvamisen riittävän isoiksi, jolloin verkkokalastamisesta ei ole niille enää uhkaa. Verkkoihin kuolee eniten kuutteja juuri heinäkuussa”, vaatii Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto.

“Saimaannorppa on Suomen ainoa kotoperäinen nisäkäs. Saimaannorppa on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi ja uhanalaisuus on seurausta ihmisen toiminnasta. Saimaannorppien säilyminen onkin meidän suomalaisten vastuulla ja on kestämätöntä että joka vuosi kuutteja hukkuu kalastajien verkkoihin,” muistuttaa Vihreiden nuorten puheenjohtaja Peppi Seppälä 

Pitkäjänteinen suojelutyö ja norpille vaarallisten kalastusmuotojen rajoittaminen ovat tuottaneet viime vuosikymmeninä tulosta ja norppakanta on kasvanut 2000-luvulla yli 400 yksilöön, kiitos erilaisten suojelutoimien kuten kalastusrajoitusten. Hyvää kehitystä uhkaa kuitenkin ilmastonmuutoksen lisäämät vähälumiset talvet jotka ovat aiheuttaneet norpan lisääntymiselle haasteita.

“Jokainen verkkoon hukkunut kuutti on tragedia, etenkin kun kuolemat ovat vältettävissä käyttämällä norppaturvallisia kalastusvälineitä ja välttämällä verkkokalastusta keväällä ja kesällä. Monet ammattikalastajat ovat tämän siirtymän jo tehneet, eikä mikään estä myös vapaa-ajan kalastajiavapaa-ajan kalastajia toimimaan samoin. Verkkokalastuskiellon laajentamisella on laaja kannatusta ja tämän tahtotilan tulee näkyä myös eduskunnassa”, päättävät puheenjohtajat. 

Lisätiedot:

Pinja Perholehto
Demarinuorten puheenjohtaja
pinja.perholehto@demarinuoret.fi, 0400596521

Brigita Krasniqi, 0451312554
Peppi Seppälä, 0407217912
puheenjohtajat@vihreatnuoret.fi
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto