1.5.2014

Julkaisuvapaa heti

SAK:n tänään järjestämässä Helsingin työväen vappujuhlassa tapahtui äärimmäisen ei-toivottava välikohtaus, kun vappumarssin päätyttyä Hakaniemen torille poliisi otti kiinni kolme vasemmistonuorten aktiivia ja takavarikoi järjestön kulkueessaan kantamia lipputankoja. Ainakin osa takavarikoiduista lipuista vahingoittui.

Poliisin esittämät perustelut huliganismin estämisestä ja lipputankojen todellisesta käyttötarkoituksesta astaloina asettuvat kummalliseen valoon, koska vasemmistoaktiivit olivat jo siirtämässä lipputankoja juhlapaikalta varastoon. Lisäksi marssi oli jo sujunut vasemmistonuorten osalta ongelmitta. Vappukulkueessa SDP:n lippua kantanut Länsi-Suomen Demarinuorten varapuheenjohtaja Eetu Kinnunen kuvailee näkemäänsä seuraavasti: ”Vasemmistonuorten meininki oli musiikkia soittaneine kaiutinautoineen ja iskulauseineen karnevalistisempi kuin puolueiden tai SAK:n riveissä, mutta tovereiden käytös oli kuitenkin täysin rauhanomaista ja hyvähenkistä, eikä uhannut ketään. Pidän poliisin toimintaa Vasemmistonuoria vastaan perustelemattomana ja mielivaltaisena.”

Poliisin voimakas läsnäolo johtui marssille ilmoittautuneesta anarkistiblokista, jossa poliisin mukaan oli runsaasti itsenäisyyspäivän Kiakkovierasjuhliin ja viime perjantaina mielenosoitukseen Eduskunnan edustalla osallistuneita. ”Vaikka ilkivallan torjuminen ja mahdollisen väkivallan ehkäiseminen onkin erittäin tärkeää työväenliikkeen maineen kannalta ja vappumarssin pitämiseksi kaikkia työväenjärjestöjä yhdistävänä tapahtumana, oli kymmenien poliisiautojen ja mellakkavarusteisten poliisien läsnäolo mielestäni uhkaavaa ja provosoivaa”, Kinnunen kommentoi.

Myös Tampereen työväen vappujuhlassa tapahtui väkivaltaa anarkistien aloitteesta. Vappupuhetta pitänyttä SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaista solvattiin muun muassa luokkapetturiksi ja Urpilaisen ollessa poistumassa paikalta mellakoitsijat löivät järjestyksenvalvojaa päähän kepillä. Tämän jälkeen poliisin oli pakko puuttua tilanteeseen enemmän väkivallan estämiseksi. Porissa natsistinen Kansallinen Vastarinta heitti savupommin vappukansan keskuuteen. Poliisi joutui ottamaan seitsemän natsia kiinni enemmän väkivallan estämiseksi.

”Aggressiivisten mielenilmausten lisääntyminen pohjautuu uskoakseni näköalattomuuteen; luottamus siihen, että kaikilla olisi mahdollisuus pärjätä elämässä on romahtanut”, Kinnunen arvioi tapahtumien taustoja, ja huomauttaa: ”Samalla sitten kokemus siitä, että yhteiskunta ja sen edustajat pitäisivät kaikkien puolia tasaveroisesti, heikkenee yhtä lailla.” Kinnunen on huolestunut myös poliisin asenteesta: ”Tässä tilanteessa poliisin ulkomaanoppina tullut kovalinjainen joukkojenhallintataktiikka vain jyrkentää vastakkainasettelua, heikentää mahdollisuuksia osapuolten kohtaamiseen ja yhteisymmärryksen löytymiseen. Tästä seuraa väistämättä ylilyöntejä.”

Länsi-Suomen Demarinuoret tuomitsee jyrkästi kaiken väkivallan työväen yhteisissä vappujuhlissa. Haluamme ilmaista vahvan tukemme ja solidaarisuutemme väkivallan kohteeksi joutuneille vasemmistotovereille. Oikeus mielipiteen ilmaisuun ja poliittiseen toimintaan ilman häirintää on perustavanlaatuinen ihmisoikeus. Vaadimme poliisilta inhimillisempää ja harkitumpaa toimintaa pullistelun sijaan, ettei julkista valtaa edustava taho ainakaan ruokkisi ja provosoisi konflikteja kansalaisten välillä.

Haluamme kutsua kaikkia työväenliikkeen toimijoita yhteiseen rintamaan yhteiskunnassa vallitsevien epäoikeudenmukaisuuksien korjaamiseksi. Erimielisyys on terve osa yhteiskunnallista keskustelua, mutta vihanlietsonta aiheuttaa vain vahinkoa. ”Yhteiset vappujuhlat ja –kulkueet ovat hieno symboli kaikkien työväenjärjestöjen taustalla vaikuttavista vapauden ja oikeudenmukaisuuden perusarvoista”, Kinnunen linjaa.

Lisätietoja:

Milla Granlund          0400 514 780

Puheenjohtaja

Eetu Kinnunen           050 545 3173

Varapuheenjohtaja