Eemeli_iso_pienempi

Lähdin mukaan poliittiseen toimintaan, koska minulla oli näkemys paremmasta yhteiskunnasta. Se näkemys on matkan varrella muuttunut, mutta näkemyksen perustana ollut sosialidemokraattinen ajattelu on pysynyt.

Sosialidemokraattinen ajattelu ei herättänyt minussa kiinnostusta äärimmäisyytensä takia. Liityin Demarinuorten ja myöhemmin SDP:n jäseneksi, koska halusin liittyä moniarvoiseen keskusta-vasemmistolaiseen liikkeeseen. Puolueeseen, joka ei sorru äärimmäisyyksiin tai usko vain yhteen totuuteen.

Politiikka ei ehkä ole muodikas harrastus. Antiikin Kreikassa niitä, jotka eivät osallistuneet politiikkaan, kutsuttiin idiooteiksi. 2000-luvun Suomessa asetelma on kääntynyt päälaelleen ja idiooteiksi mielletäänkin politiikasta kiinnostuneet. Asetelma on nurinkurinen.

Uskon maailmaan, jossa lapsi voi sanoa koulussa haluavansa poliitikoksi ilman, että luokkahuoneen takana nousee naurunremakka. Poliitikothan ovat kaikki valehtelijoita ja huijareita – kuka sellaiseksi haluaisi? Uskon Suomeen, jossa poliittiseen toimintaan osallistuminen – tapahtui se äänestämällä tai istumalla taloyhtiön hallituksessa – on jälleen arvokasta ja kunnioitettavaa.

Vuonna 2012 osallistuin itse ensimmäistä kertaa vaaleihin ehdokkaana. Onnekseni tulin valituksi kotikuntani valtuustoon. Lisäluottamuksena minulle uskottiin sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajuus. Kokemus oli uskomaton. Toivon voivani omalla toiminnallani edistää kiinnostusta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen niin Demarinuorissa kuin sen ulkopuolella.

Politiikalla muutetaan maailmaa joka päivä – on vain meistä itsestämme kiinni, millaiseksi maailman haluamme teoillamme tehdä.

Twitter: @PeltonenEemeli
Kotisivut: eemelipeltonen.fi