Rokosa

Olen 21-vuotias tamperelainen järjestövaikuttaja ja tuleva yliopisto-opiskelija. Syksyllä minua odottaa paikka Tampereen yliopistossa tietojenkäsittelytieteen parissa.

Usko parempaan tulevaisuuteen ja halu toimia sen saavuttamiseksi sai minut mukaan politiikkaan pari vuotta sitten, kun asetuin SDP:n listalta kunnallisvaaliehdokkaaksi. Politiikan lisäksi vietän vapaa-aikani vapaaehtoistöiden ja kulttuurin parissa sekä urheillen – perheen ja ystävien kanssa vietettyä aikaa unohtamatta.

Harrastushistoriaani kuuluu mm. partiota, luovaa kirjoittamista, jalkapalloa ja tanssia. Kaikkein rakkaimmaksi harrastukseksi on osoittautunut yleisurheilu (pitkät/keskipitkät matkat). Kestävyysjuoksu vaatii periksiantamattomuutta, ominaisuutta, josta on hyötyä myös politiikassa.

Elämänkatsomukseltani olen agnostikko. Alakoulusta lukioon opiskelin elämänkatsomustietoa. Olen pitänyt sitä oikeana ratkaisuna, koska en kokenut tunnustuksellisen uskonnonopetuksen sopivan maailmankuvaani. 14-vuotiaana kävin Prometheus-leirin.

Olen tehnyt jo useamman vuoden työtä edistääkseni syömishäiriöön sairastuneiden ja heidän läheistensä hyvinvointia mm. ohjaamalla syömishäiriöön sairastuneiden vertaistukiryhmää sekä tapaamalla sairastuneita henkilökohtaisesti. Koen, että kykyni kuulla ja kuunnella on yksi vahvuuksistani myös politiikan kentällä.

Vastaan mielelläni kysymyksiisi tai kuuntelen ajatuksiasi. Minulle on tärkeää, että hiljaisinkin tulee kuulluksi.

Politiikkaa sydämellä, Inna

inna.rokosa@gmail.com
facebook.com/innarokosa2012
twitter.com/innarokosa