SDP:n jäsenristeily Ms Silja Euroopalla Helsingistä Tallinnaan 18–19.1 keräsi demariväkeä ympäri Suomen. Osallistujia oli n. 1600 henkilöä. Myös Lounais-Suomen demarinuoria oli mukana risteilyllä sankoin joukoin. Risteilyllä oli mahdollista osallistua eri sisarjärjestöjen ja ammattiliittojen järjestämiin teemaseminaareihin, seurata EU-ehdokkaiden vaalipaneelia sekä tietenkin nauttia hyvästä seurasta ja tavata muita demareita ympäri Suomen. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen tervetulotilaisuus veti myös väkeä.

Demarinuorten järjestämä tapaaminen nuorille ja itsensä nuoreksi tunteville veti myös kokouskannen tilan täyteen nuoria demareita ja myös vähän vanhempiakin. Muita seminaareja, joissa oli nuoria osallistujia mukana, olivat esimerkiksi SONK:n järjestämä koulutuspoliittinen seminaari sekä perhepolitiikan seminaari. Nuoria oli myös mukana myös ammattiliitto PAM:n ja Metalliliiton tapaamisissa.

SDP:n jäsenristeily oli tärkeä lähtölaukaus keväällä järjestettäville EU-vaaleille. Mukana olivat myös Demarinuorten eurovaaliehdokkaat: puolueen varapuheenjohtaja Eero Vainio sekä vuoden 2010 pakolaisnaiseksi valittu Nasima Razmyar. Kuitenkin vaikka risteilyllä oli tiukkoja poliittisia seminaareja ja tapaamisia, jäsenristeilyn tarkoituksena oli tavata muita demareita ympäri Suomen sekä ennenkaikkea pitää hauskaa yhdessä.

Kuvassa: Arthur Lomarainen, Jutta Urpilainen, Piia Noronen ja Antti Mäki

Kuvassa: Arthur Lomarainen, Jutta Urpilainen, Piia Noronen ja Antti Mäki

 

 

 

 

 

 

 

 

Piia Noronen

Kirjoittajan on vuoden Lounais-Suomen Demarinuorten puheenjohtaja