Mari van den Berg on valittu Demarinuorten Lounais-Suomen piirin järjestösihteeriksi. Van den Berg on 33-vuotias kasvatustieteen ylioppilas ja kuva-artesaani. Van den Berg on kokenut järjestöosaaja, joka on toiminut muun muassa Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenenä ja työskennellyt opettajana sekä lastenkodin ohjaajana. Tällä hetkellä van den Berg toimii Suomen YK-liiton hallituksen jäsenenä,  TYYn ympäristösiiven puheenjohtajana ja vararyhmäpuheenjohtajana TYYn edustajistossa. 

– On hienoa päästä kehittämään nuorisopiirin toimintaa yhdessä Demarinuorten aktiivien kanssa. Järjestötyössä erityisesti ihmisten kohtaaminen innostaa ja motivoi, joten odotan tulevaa työtä innolla, van den Berg kertoo.

– Marin vahvuutena on hänen monipuolinen taustansa järjestökentällä. Lounais-Suomen Demarinuoret saavat hänestä erinomaisen ja laajasti verkostoituneen työntekijän, Lounais-Suomen Demarinuorten puheenjohtaja Oskari Maunuksela toteaa.

– Uskon, että Marin pitkä kokemus nuorisotyöstä ja vapaaehtoistyöstä tuo toiminnan kehittämiseen uusia ja raikkaita näkökulmia. Marin saaminen mukaan tähän tiimiin on upea juttu, Turun Demarinuorten puheenjohtaja Aada Uhlgrén kommentoi. 

Mari van den Berg aloittaa työssään 29.9.2021. Van den Berg tulee työssään vastaamaan Lounais-Suomen Demarinuorten piirin toiminnan kehittämisestä sekä talouden ja hallinnon koordinoinnista.

Lisätiedot:
Sofia Nevalainen
Demarinuorten pääsihteeri
p. 044 9728 066
sofia.nevalainen@demarinuoret.fi

29.9.2021 alkaen
Mari van den Berg
mari.vandenberg@demarinuoret.fi