Tämä ei ole itkuvirsi siitä, kuinka kansa äänesti väärin. Ei, kansa ei koskaan äänestä väärin ja se meidän kaikkien eduskuntavaalien tuloksesta huolestuneiden täytyy ehdottomasti muistaa. En tietenkään halua ajatella, että tämä olisi myöskään muistokirjoitus sille yhteiskunnalle johon minä uskon, mutta kaikesta huolimatta tämä on huolestuneen kansalaisen huolestunut kirjoitus siitä, mihin maamme on matkalla.
Vuonna 2008 alkanut finanssikriisi ja sitä seurannut ennennäkemättömän pitkä lamakausi on ollut monella tapaa jotakin, jota voisi verrata maailmansotiin. Yhtä kertakaikkisella tavalla se on pyyhkinyt yli sen järjestelmän, johon jokainen meistä on ennen sitä tavalla tai toisella uskonut ja luottanut. Yhtälailla se on aiheuttanut kärsimystä ja mullistuksia niin taloudessa kuin politiikassakin. Ensimmäinen maailmansota ja sitä seurannut taloudellinen lamakausi nosti ääriainekset valtaan monessa osassa maailmaa 1900-luvun alkupuolella.
Yhtä kertakaikkinen ei finanssikriisin aiheuttama muutos tietenkään ole ollut, mutta varsin merkittävällä tavalla se on yhteiskutaa ja sen päätöksentekojärjestelmää nytkin horjuttanut. Maailmansotien tavoin finanssikriisi on nostanut valtaan erilaisia populistisia ääriaineksia. Unkari ajautui ensimmäisenä näiden voimien käsiin, voimien, jollaisia ei pitänyt olla enää edes olemassa – ainakaan sellaisessa mittakaavassa. Ratkaisua tilanteeseen on haettu äärioikeistosta sen jälkeen myös muualla. Kreikka, Ranska, Tanska, Ruotsi ja monet muut maat ovat saaneet nähdä oikeistopopulististen voimien nousun. Näiden joukossa myös Suomi.
Kun finanssikriisi vuonna 2008 alkoi, joku sanoi, että tämä on kapitalismin loppu. Syitä ja seurauksia tarkasteltaessa nähdään finanssikriisin todellisten syiden olevan syvällä markkinatalousjärjestelmän rakenteissa ja toimintatavoissa. Syyllistä kriisiin ei populistien puheissa kuitenkaan löydetty kansainvälisestä kapitalismista tai riskisijoittamisesta. Syyllinen löytyi pakolaisista, maahanmuutosta ja vähemmistöistä. Syyllinen löytyi vieraista kulttuureista, islamilaisuudesta ja minareeteista.
Syyllinen löytyi kaikesta siitä, millä sen loogisella ajattelulla ei ikinä kuvittelisi löytyvän. Syyllinen löytyi jostakin sellaisesta, jota saattoi osoittaa sormella ja sanoa, että tuossa. Tuossa on syyllinen siihen, että paperikone ajetaan alas. Tuo Somalian sisällissotaa tänne paennut siirsi Kymenlaakson tehtaat halvempien tuotantokustannusten maahan. Kamalinta tässä on, että osa ihmisistä niin Suomessa kuin Euroopassakin osti tämän selityksen. Markkinatalouden ongelmia ei voi osoittaa sormella, siksi syyllinen on helppo löytää jostain muualta.
Meitä vasemmistolaisesti ajattelevia syytetään mielellään menneisyyteen tuijottelusta. Jos sen ääneen sanominen, ettei syyllinen maamme kurjaan taloustilanteeseen istu koti-ikävästä kärsien Lammin vastaanottokeskuksessa, on menneisyyteen tuijottelua, niin olkoon. Siinä tapaukssa olen mielelläni menneisyyden vanki ja sanon, että tämä maa tarvitsee sormella osoittelun sijaan todellista halua puuttua oikeisiin ongelmiin, jotka maata vaivaavat. Tulkaa ja syyttäkää menneisyyteen jämähtäneeksi sosialistiksi mutta sanon silti, että joka ei tunne historiaa, on pakotettu elämään se uudelleen. En jaksa uskoa, että yli 500 000 perussuomalaisia äänestänyttä hyväksyisivät syrjinnän, rasismin ja vähemmistöjen oikeuksien polkemisen tai allekirjoittaisivat puolueen perustuslain vastaisen maahanmuutto-ohjelman, mutta huolestuttavaa kuitenkin on, mikäli se ei heitä myöskään lainkaan häiritse.
Vaalitappion kokeneilta vasemmistopuolueilta toivon itsetutkiskelun ja linjanmäärityksen keskellä rohkeutta pitää kiinni periaatteistaan ja puolustaa kaikessa niitä, joilla ei ole ääntä huutaa ja taistella rasismia ja suvaitsemattomuutta vastaan kaikkialla yhteiskunnassa. Poliittista linjaa meidän kaikkien tulee pohtia, mutta missään tilanteessa emme voi tinkiä jakamattoman ihmisoikeuden, solidaarisuuden ja tasa-arvon periaatteista. Periaatteet eivät voi olla myytävänä.
Miikka Lönnqvist
Demarinuorten pääsihteeri
