Tällä maalla ei ole sen tärkeämpää tehtävää kuin pitää huolta sen lapsista ja nuorista. On turha haaveilla Suomen kestävästä taloudesta, korkeasta työllisyydestä ja uusista innovaatioista sekä pitää yllä kansallista yhteenkuuluvuuden tunnetta, jos sen tulevaisuuden toteuttajista ei ole muistanut kukaan pitää huolta.
Kansakunnan häpeän mittaa luetaan tilastoista, jotka kertovat lasten ja nuorten pahoinvoinnista, nuorisorikollisuudesta sekä syrjäytymisestä. Niin kauan, kun yhteiskunnan ja sen aikuisten osaamattomuus aiheuttaa nuorten ja tulevien aikuisten osattomuutta, ei lapsia ja nuoria voi siitä syyttää. Kansakunnan häpeän mittaa kehtaavat jotkut poliittisten himojen perässä vielä kasvattaa levittämällä uhkakuvaa rötöstelevistä katujengeistä sekä toivottomista sukupolvista.
Poliitikon selkäranka notkahtaa, kun peliä pelataan sellaisen ryhmän kustannuksella, jonka on jo lähtökohtaisesti vaikea puolustaa itse itseään. Nuorten tulevaisuus kaipaa tukea ja ratkaisuja, mistä aikuiset ja yhteiskunta ovat vastuussa. Siksi on harmillista todeta se tosiasia, että yllättävän harva aikuinen, saati päättäjä, uskaltaa aidosti kohdata nuoren, jolle koko maailma on vielä kaikessa hauraudessaan täysin avonainen.
On tärkeä muistaa, että aikuisten maailma toimii toisin kuin lasten ja nuorten: aikuisille muutoksen tuulet ovat helpompia kuin lapsille ja nuorille. Se, joka muistaa, että erityisesti lapset ja nuoret tarvitsevat tukea muutoksiin sopeutumisessa, on jo askeleen pidemmällä kuin muut. Vakaalla kasvuympäristöllä sekä läheisillä aikuisilla on kiistämättä suuri rooli lapsen tai nuoren kasvaessa. Siksi sillä, miten yhteiskunta tukee vanhemmuutta ja kohtaamisen valmiuksia sekä lapsen ja nuoren tunnetaitoja, on suora ja ratkaiseva yhteys myöhempiin vaiheisiin.
Päätöksiä tehtäessä kannattaa siis myös poliitikon antaa vakaan käden levätä nuoren olkapäällä niin, että tulevaisuususkoa ei horjuteta jatkuvasti muuttuvalla ympäristöllä. Toisaalta maailman muuttuessa ympärillä, muuttuu väistämättä lasten ja nuorten kokemat haasteet. Silloin tuen tulee seurata tarpeita, ja avainasemassa on kyky ennakoida, reagoida sekä luoda vakautta.
Vakautta luovat peruspilarit on jo pystytetty. Lähtökohtien eriarvoisuutta sekä erilaisten muutostilanteiden aiheuttamia lieveilmiöitä on purettu niin koulutuksen, sosiaali- ja terveyspalveluiden kuin myös nuorisotyön keinoin. Myös harrastustoiminnan rooli on poikkeuksellisen merkittävä, vaikka sitä yhteiskunta ei universaalina oikeutena miellä ilman määrätietoista työtä. Suuntaa on onnistuttu kääntämään esimerkiksi harrastamisen Suomen mallilla, joka on aika nyt vakiinnuttaa jokaisessa Suomen kunnassa.
Myös nuorten tarvitsemien palveluiden kokonaiskoordinaatiota arvioidaan parhaillaan. Eduskunta on velvoittanut viime joulukuussa hallitusta selvittämään muun muassa nuorten syrjäytymistä ehkäisevien palveluiden asettamista kansallisesti koordinoitavaksi yhdelle taholle. Oli se sitten oma ministeriö tai ilmiöpohjaisen budjetoinnin keinot, jolla koordinaation tarpeeseen vastataan, pääasia on, että järjestämisvastuussa olevien toimijoiden yhteistyö on sujuvaa. Lopputuloksena palveluiden tulisi näyttäytyä niiden käyttäjille – niin lapsille, nuorille kuin vanhemmille – helposti saavutettavina ja mutkattomina. Palveluita on syytä kehittää yhä enenevissä määrin luoksetuleviksi niin, että kynnyksen kohdalla olisi ennemmin helpompi harpata yli kuin kompastua ja jäädä yksin parantelemaan haavoja.
Lapsi tai nuori tuskin lopulta vaatii paljoa, mutta ehkä juuri siksi ne tarpeet aivan liian usein unohtuvat. Seurauksena tarve avulle, tuelle sekä läsnäololle kasautuu ja synnyttää kerrannaisvaikutteita, minkä myötä yhteiskunta ottaa vastaan valtavia purettavia möykkyjä.
Yhteiskunnassa olisi hyvä vetää vähän henkeä ja keskittyä tukemaan vahvemmin vanhemmuutta ja kohtaamisen valmiuksia sekä lasta jo varhaisen vaiheen tunnetaidoissa. Nuorten elinympäristö kuin palvelutkaan eivät kaipaa jatkuvaa muutosta, vaan vakautta ja laadukkaita resursseja. Kuunteleva ja osallistava kulttuuri luo yhteiskuntaan luottamusta, jolla tulevat sukupolvet uskaltavat yrittää ja erehtyä – sekä sitten nousta uudestaan ja voittaa.
Emilia Kangaskolkka
Demarinuorten varapuheenjohtaja
