Olin viikonloppuna SONKin juhlavuoden seminaarisarjan aloittaneessa tapahtumassa, jossa aiheena oli sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. Oikeudenmukaisuus on liikkeemme perustamisen alku, mutta yllättävän paljon ajatuksia ja jopa erimielisyyksiä aiheesta löytyi tovereidenkin keskuudesta.
Kukaan ei toki ollut oikeudenmukaisuutta vastaan, mutta ajatukset siitä, kuinka oikeudenmukaisuus voi nykyisessä taloustilanteessa toteutua, poikkesivat toisistaan suurestikin. Fakta on kuitenkin se, että elämme ajassa, jossa ratkaisujen löytäminen vaatii ideologian rinnalle realismia.
Erkki Tuomioja, joka onnistui jälleen kerran valtaamaan hieman aiempaa suuremman osan sydämestäni, puhui hyvinvoinnin vaikutuksesta koko yhteiskuntaan. Tuloerojen tasoittaminen, siis köyhyyden vähentäminen, on hyväksi kaikille yhteiskuntaluokille. Vähävaraisimmat saavat nostettua elämänsä tasoa ja paremmin toimeentulevat välttävät köyhyyden seurauksen – rikollisuuden.
Täytyy kuitenkin muistaa, että köyhyyttä on erilaista. Korkeamman elintason valtioissa köyhyys on suhteessa rikkaiden varallisuuteen. Köyhissä maissa taas köyhyys on läsnä kaikkialla ja näkyy mahdottomuutena täyttää peruselintarpeet. Ruokaa, juomaa ja suojaa ei ole tarjolla.
Suomessa suuri osa opiskelijoista elää köyhyysrajan alapuolella. Kuitenkin suuri osa opiskelijoista elää aivan samanlaista elämää kuin moni työelämässä oleva. Taulutelkkareita ostetaan, puhelimissa on kosketusnäytöt ja ravintoloiden hinnat eivät kauhistuta. Kauas on tultu siitä, kun ruokana olivat kaurahiutaleet, joita ei ostettu opintolainalla vaan tavallisella pankkilainalla.
En ole laittamassa opiskelijoita elämään pankkilainalla, sillä perustelulla, että niin elettiin aiemminkin. Lauantaisen seminaarin viimeisenä ohjelmanumerona oli paneeli, jonka aiheena kysymys kuka kantaa vastuun. Oikeudenmukaista on, että jokainen kantaa vastuuta omien voimavarojensa mukaisesti. Meillä opiskelijoilla on myös vastuu tämän hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. Kun me ikäännymme ja siirrymme kultaisten vuosien viettoon, on meillä oltava kunnollinen työura takana, jotta tämän yhteiskunnan pyörät voivat pyöriä. On mukavaa opiskella, ottaa kursseja sieltä ja täältä, vaikka ne eivät omaan tutkintoon liittyisikään. Se on kuitenkin pitkällä aikavälillä ajateltuna kivinen tie, sillä valmistuminen viivästyy ja työeläkevuodet vähenevät. Oma henkinen pääoma on toki tärkeää, mutta itseään on mahdollista kehittää ja kouluttaa myös työn ohella.
Pelkkä opiskeluaikojen lyhentäminen ei kuitenkaan riitä. Vastuuta ei voida sysätä yksin opiskelijoille. Työuria on saatava pidennettyä. Meillä on paljon aloja, joilla ajatus pidemmistä työurista on hurja. Esimerkiksi ahtaajille suon mahdollisuuden eläkkeeseen 63-vuotiaana ilomielin. Maailma kuitenkin muuttuu ja yhä useampi tekee työtä, joka ei ole fyysisesti kovin raskasta. Etenkin näillä aloilla on oikeus odottaa, että työurat tulevat pitenemään samalla, kun eliniänennuste kasvaa.
Vastuu maailmasta on meillä kaikilla. Yksi sukupolvi ei pysty koko hyvinvointivaltiota tuhoamaan. Siihen pystyy kolme sukupolvea sysäämällä vastuuta toisilleen.
