Ennen perusteellisempaa tutustumista Minna Canth oli minulle melko marttyyrimäinen hahmo, joka vapautui miehensä kuoltua tämän ikeestä ja aloitti pienimuotoisen kirjoitteluharrastuksen. Aiempi tulkintani perustui kenties siihen, että käsitin Canthin tuotannon enemmän tai vähemmän dokumentaariseksi. Tulokulma ei ole täysin tuulesta temmattu, sillä tulevan kohudramaatikon lapsuutta Kuopiossa varjosti Finlaysonin kangaskauppaa pitävän isän alkoholismi. Muunlaisenkin kurjuuden havainnoinnille oli lapsuudessa hyvät puitteet.
Ei ole myöskään mikään sattuma, että Canthista kasvoi kansakunnan kaapin päälle nostettu mielipidevaikuttaja. Ongelmistaan huolimatta Minna Canthin isälle oli ensisijaisen tärkeää tukea tytärtään opintiellä, jotta tämä voisi aikanaan toimia opettajana. Gustaf Vilhelm Johnsson oli itse nuorena saapunut Finlaysonin Tampereen tehtaalle aviottoman perheen poikana, mutta silti tehtaanomistaja antoi hänelle asunnon ja ammatillisen koulutuksen. Kenties Canthin isälle jokainen tsäänssi oli omien kokemuksien myötä mahdollisuus.
Jyväskylän opettajaseminaaria pidemmälle eivät koulutuksen Pietarin portit 1860-luvun Suomessa Minna Canthille vielä avautuneet. Seminaarissa hän tutustui kuitenkin tulevaan mieheensä Johan Ferdinand Canthiin, jota hän sittemmin avusti Keski-Suomi-lehden toimituksessa. Lopulta pariskunta sai lähtöpassit lehden toimituksesta liian voimakkaan raittiuden promoamisen takia, sillä eräs lehden perustajista omisti myös viinanpolttimon. Go figure.
Minna Canthin kaltaiselle luonnonvoimalle tämä oli vain hidaste eikä este ja hän jatkoi kirjoittamista omalla nimellään, anonyyminä sekä erilaisten alter egojen takaa. Nykypäivän vinkkelistä nimimerkeistä ehdottomasti paras oli MC, mutta Canth käytti myös esimerkiksi nimeä Tero kaikissa pakinoissaan.
Seuraavan kerran kun tekee mieli kritisoida pastellinvärisiä Instagram-infopostauksia, on hyvä muistaa, että myös Minna Canth oli monikanavainen mediavaikuttaja. Sisältöä kaunokirjalliseen tuotantoon haettiin haastattelemalla ja aktiivisella kirjeenvaihdolla aikalaisvaikuttajien kanssa. Suurin osa hänen proosastaan julkaistiin alun perin pienissä osissa sanomalehdissä. Ensimmäisen näytelmänsä Canth näki tosin vasta 30-vuotiaana, ja dramaturgia tuli lopullisesti hänen tärkein vaikutusväylänsä aviomiehen kuoleman ja Kuopioon paluun jälkeen. Draaman keinoin oli helppo tuoda esiin yhteiskunnallisia epäkohtia sellaiselle yleisölle, josta vain harva osasi lukea. Työmiehen vaimon saavuttama suosio johti lopulta siihen, että miehen oikeus puolisonsa ansioihin kumottiin vuoden 1885 valtiopäivillä. Vastaavasti Harjulan köyhäintalosta kertova Köyhää kansaa oli kerronnaltaan niin raju, että Kuopion kaupungin oli pakko parantaa köyhäinhoitonsa tilaa.
Canth kohtasi myös rajua aikalaiskritiikkiä viidestä eri ilmansuunnasta. Siinä missä nykypäivän feministiaktivisteja haukutaan anonyymisti vähä-älyisiksi lehmiksi, kutsui Kuopion läänin kuvernööri Alexander Järnefelt Canthia mädäntyneeksi toukaksi. Hänen tuotoksensa eivät aina ilahduttaneet suomalaista teatteriväkeäkään, jolle Canthin realistinen tyyli näyttäytyi suorana yhteiskunnallisena toimintakehotuksena.
Minna Canthissa kaikkein kiinnostavinta ovat kuitenkin hänen ajatukselliset ristiriitansa, sillä hän eli julkisesti vanhojen tapojen ja uusien aatteiden ristipaineessa. Tytöille tuli hänestä perustaa enemmän koulutuslaitoksia, joissa opetus keskittyisi vahvasti äidin ja vaimon roolien ympärille, mutta samaan aikaan Canth kuitenkin arvosteli kovin sanoin kaikkia kotiorjuuden muotoja. Minna Canth myös peräänkuuluutti tiukkaa seksuaalimoraalia kaikille sukupuolille, mutta tuki julkisesti ‘langenneita naisia’ ja kritisoi seksuaalista kaksinaismoralismia. Canthin uskonnollinen vakaumus oli puolestaan ainainen harras epäily. Hän naureskeli teksteissään yliluonnollisille ilmiöille, mutta piti kotonaan teosofisia spiritismi-istuntoja. Vaikka Canthin tuotannosta paistaa läpi vahva maailmanmuutostarmo, moni historioitsija epäilee hänen kärsineen viimeisinä elinvuosinaan masennuksesta ja työuupumuksesta.
Kaiken kaikkiaan hänen elämänsä pyörittelystä jäi päällimmäisenä käteen se, miten vähän aktivismi on 150 vuodessa muuttunut!
Lisätiedot:
Sini Saarni
Liittohallituksen jäsen
Demarinuoret
sini.saarni@gmail.com
