Uudenmaan Demarinuorten piirihallitus on valinnut tiistaina 31. maaliskuuta Mirva Saarelaisen uudeksi järjestösihteeriksi. 26-vuotias sosionomiopiskelija Saarelainen on toiminut aikaisemmin aktiivisesti paitsi Demarinuorissa, myös ammattiyhdistysliikkeessä ja opiskelijaliikkeessä. Hän tuo järjestöön paitsi vahvaa osaamista myös kokemusta järjestöllisestä toiminnasta ja sen kehittämisestä.

– Aloitan hyvin motivoituneena ja innostuneena työt Uudenmaan Demarinuorten järjestösihteerinä. Haluan olla kehittämässä toimintaa, näkyvyyttä sekä jäsenistön hyvinvointia ja jaksamista perinteitä kunnioittaen.  Uskon, että erityisesti aikaisempi kokemukseni nuoriso- ja opiskelijaliikkeessä tulee hyvään käyttöön piirijärjestössä, toteaa Saarelainen.

Järjestösihteerinä Saarelainen vastaa Uudenmaan Demarinuorten taloudesta, tiedotuksesta ja hallinnosta sekä tukee piirihallituksen työtä järjestön toiminnan toteuttamisessa.

Lisätiedot:

Eemeli Peltonen

Uudenmaan Demarinuorten puheenjohtaja

eemeli.peltonen@jarvenpaa.fi

p. 050 557 9092