Viime aikoina hiilineutraalista Suomesta vuonna 2035 on puhuttu liian kunnianhimoisena tavoitteena – suorastaan mahdottomana toteuttaa. Mutta mitä käy, jos me ihmiset emme nyt ymmärrä toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi sekä luontokadon pysäyttämiseksi?
Ilmastonmuutos on nykyisen maailmamme suurin ja vaarallisin uhka. Kyseessä ei ole kaukainen tulevaisuus ja tulevat sukupolvet, vaan lähitulevaisuus ja hyvin vähiin käyvä aika tehdä minkäänlaisia muutoksia. Ilmastotavoitteet eivät ole vain muodollisia, eivätkä kerro valtion näennäisestä kiinnostuksesta ympäristön tilaan, vaan ne ovat luotu motivaatioksi ja pian jopa pelotteeksi tehdä toimenpiteitä nyt eikä myöhemmin.
On hyvin helppoa ajatella, että ilmastonmuutoksen seurauksena napajäätiköt sulavat ja maapallo lämpenee. Ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä, kuten rankkasateita, myrskyjä ja tulipaloja. Maapallo on muuttumassa ääri-ilmiöiden tyyssijaksi. Lämmennyt maailma tarjoaa myös uusia asuinalueita taudinaiheuttajille, joiden ajattelimme olevan vain köyhien, kuumien maiden ongelma.
Eniten ilmastonmuutoksesta kärsii biodiversiteetti, varsinkin tässä hetkessä. Pilaantuneessa ja eroosion kuluttamassa maaperässä kasvillisuus köyhtyy, sillä se ei ehdi mukaan muutoksen nopeaan tahtiin. Elämä valtamerissä muuttuu myös pintalämpötilan nousun, happamoitumisen ja merivirtojen muutosten takia. Ilmaston lämmetessä merivesi lämpenee mukana, ja jäätiköiden veden sekoittuminen kiihdyttää prosessia entisestään.
Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa sitä, että paikallaan pysyvä luonto joutuu väistymään luonnonvoimien tieltä, jotka ovat saaneet puhtia ihmisten toiminnasta.
Kesälomailijaa mökin rannassa lilluva sinilevä saattaa turhauttaa, mutta miten hän reagoisi, jos rantaviiva olisikin siirtynyt talon kupeeseen?
Länsimainen ihminen sortuu pitämään ilmastonmuutokset ja luontokadon aiheuttamia muutoksia vain kaukomaiden ongelmina – säälien säännöllisesti Australian maastopalojen koalauhreja tai tsunamissa hukkuneita thaimaalaisia.
Meillä on ollut taipumus olla piittaamatta niin kauan, kun asiat eivät koske meitä itseämme. Sama on paraikaa käymässä taas uudestaan. Ilmastosta on helppo kantaa huolta, mutta sääli ja voivottelu eivät johda mihinkään. Vaikeampaa on samaistua näihin ja ymmärtää, etteivät muutokset koske vain eläimiä ja luontoa. Muutos koskee myös meitä ihmisiä.
Suomella olisi lähtökohtaisesti erittäin hyvät mahdollisuudet kestävään kehitykseen ja ekologiseen suunnan näyttöön, mutta silti tämä korkeasti koulutettu teollisuusmaa käyttää yhä vain fossiilisia polttoaineita ja ajelee yksityisautoillaan ilman huolta.
Poliitikot lupailevat puuttuvansa valtioiden ympäristötoimiin vastauksena aktivistien ja kansan painostukseen. Minusta kuitenkin tuntuu, että poliitikot tekevät vain tyhjiä lupauksia vihreästä siirtymästä ja vannovat katteettomasti katsovansa hakkuiden sekä hiilinielujen perään. Samaan aikaan lihaa syödään enemmän kuin koskaan ja ihmisravinnoksikin kelpaavalla kasviproteiinilla ruokitaan ilmaa saastuttava karjalauma. Riittää, että itsellä on mukava olo.
Fraasi ”ei tuo meihin vaikuta” saattaa pian muuttua koskemaan konkreettisesti myös meitä. Silloin ei auta todeta sen tulleen yllätyksenä.
Ja juuri siksi me Demarinuoret vaadimme, että SDP:n puoluekokous sitoutuu tavoittelemaan hiilineutraalia Suomea vuoteen 2030 mennessä.
Kirjoitus on osa blogisarjaa, jossa esitellään Demarinuorten tavoitteita SDP:n 47. puoluekokouksessa. Puoluekokous järjestetään Jyväskylässä 1.-3.9.2023.
Helmi Torkler
Helsingin Demarinuorten piirihallituksen varajäsen
