Matka Etelä-Afrikkaan – Voimaannuttamista, historiaa ja toivoa tulevaisuudesta
Etelä-Afrikka on monille tuttu ainutlaatuisesta luonnostaan, safareistaan ja rannoistaan. Mutta matka tähän monikerroksiseen maahan tarjoaa paljon syvemmänkin matkan historiaan ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Etelä-Afrikka kantaa raskasta perintöä rotuerottelun ja kamppailujen ajasta, mutta samalla se on myös uudistumisen ja toivon symboli. Apartheidin päättymisen jälkeen maa on ottanut suuria askelia kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, mutta pitkän sorron ja eriarvoisuuden jättämät haavat ovat edelleen näkyvissä. Tässä kirjoituksessa kerron matkastani Youth Global Awareness Program (YGAP) -kurssille Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin ja siitä, kuinka maa tarjoaa valtavan määrän inspiraatiota meille nuorille, jotka pyrimme rakentamaan oikeudenmukaisempaa maailmaa. Matka herättää pohtimaan oikeudenmukaisuutta, yhdenvertaisuutta ja solidaarisuutta – arvoja, joihin sosialidemokraattinen nuoriso uskoo ja joita se haluaa edistää kaikkialla maailmassa, aivan uudella tavalla.
Apartheidin jäljet ja yhteiskunnallinen muutos
Etelä-Afrikan poliittinen historia on raskas ja monimutkainen. Vuonna 1948 maassa otettiin käyttöön apartheid-järjestelmä, joka muokkasi yhteiskuntaa syvästi yli neljän vuosikymmenen ajan. Apartheid oli järjestelmä, jossa maan väestö jaettiin ihonvärin mukaan tiukasti erillisiin luokkiin. Valkoisella väestönosalla oli lähes rajaton määrä oikeuksia ja resursseja, kun taas mustilta, värillisiltä ja intialaistaustaisilta kansalaisilta kiellettiin perusoikeudet, kuten äänioikeus, oikeus omistaa maata ja liikkua vapaasti. Apartheidin ajan lainsäädäntö säänteli kaikkea asuinalueista julkisiin tiloihin ja työmahdollisuuksiin, eristäen eri väestöryhmät toisistaan ja pyrkien tekemään yhteiskunnan epätasa-arvon pysyväksi. Tämä järjestelmä päättyi vasta vuonna 1994, mutta sen vaikutukset näkyvät edelleen yhteiskunnassa: Etelä-Afrikan suurkaupungeissa, kuten Kapkaupungissa, voi nähdä varallisuuserojen ja asuinalueiden erottelun yhä jakavan yhteiskuntaa.
Matka Etelä-Afrikkaan oli muistutus siitä, että jokainen yhteiskunta tarvitsee jatkuvaa työtä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Apartheidin vastainen taistelu, jonka keulakuvina olivat muun muassa Nelson Mandela, Walter Sisulu ja Denis Goldberg, on yksi tärkeimmistä vapauden ja ihmisoikeuksien taisteluista modernissa historiassa. Vaikka apartheid päättyi 30 vuotta sitten, sen jättämien haavojen korjaaminen vaatii yhä edelleen paljon työtä ja yhteiskunnallista tahtoa. Etelä-Afrikka on tässä mielessä malliesimerkki siitä, kuinka kauan yhteiskunnan rakenteiden muuttaminen ja todellisen muutoksen aikaansaaminen kestää.
Oikeudenmukaisuus ja kestävän kehityksen haasteet
Etelä-Afrikassa matkustaminen avasi silmäni paitsi maan historiaan, myös sen nykyhetken kipupisteisiin ja yhteiskunnallisiin haasteisiin. Etelä-Afrikassa köyhyyden, työttömyyden ja eriarvoisuuden näkyvät jäljet ovat jokapäiväinen todellisuus, ja tuloerot erottavat yhteisöjä selvästi. Kapkaupungissa kontrasti oli erityisen pysäyttävä: toisella puolella kaupunkia komeilivat ylelliset asunnot ja vilkas, vauraan kaupunginosan elämä, kun taas toisaalla vastassa olivat peltihökkelikylät, joissa asukkaat kamppailevat jokapäiväisestä selviytymisestä. Näky toi konkreettisesti esiin sen, miten kauas moni on jäänyt yhteiskunnan turvaverkoista, ja kertoi hyvinvoinnin epätasaisesta jakautumisesta.
Kävin myös vierailulla kahdella Fairtrade-sertifioidulla viinitilalla, jotka toivat esiin kehitystyön monimutkaisuuden. Vaikka Fairtrade-sertifikaatti tuo parannuksia palkkoihin ja työoloihin, koin silti tiloilla vierailun herättävän ristiriitaisia tunteita. Työntekijät asuvat edelleen työnantajan mailla ja ovat hyvin riippuvaisia tiloista. Riippuvuus ei rajoitu pelkästään työntekijään: monet työntekijöiden lapset käyvät koulua tai ovat päivähoidossa lähellä tiloja työnantajan tukemana, ja perheiden taloudellisen aseman vuoksi heidän elämänpolkunsa vie usein aikanaan samoille työpaikoille vanhempiensa rinnalle. Epäinhimilliset työolot ja sukupolvelta toiselle periytyvä työ olivat asioita, jotka koskettivat syvästi. Vaikka Fairtrade-sertifiointi on tyhjää parempi, ei se ole missään nimessä riittävä.
Vierailin kolmen päivän ajan eräässä järjestössä, joka tekee työtä nuorten koulutuksen ja lukutaidon eteen. Tämä työ on yhteisölle äärimmäisen merkityksellistä, sillä se pyrkii myös estämään nuorten joutumista rikollisuuden pariin. Vierailun aikana kohtasin kuitenkin järkyttävän tilanteen, joka toi rasismin yhä syvälle juurtuneet asenteet suoraan silmieni eteen: nuoret, joiden kanssa työskentelimme, saivat epäoikeudenmukaista kohtelua pelkästään ihonvärinsä takia. Vierailimme uimahallilla ja siellä kohtaamani tilanne jäi mieleeni pitkäksi aikaa. Uimahallille saapuessamme valkoihoinen asiakas käski tummaihoisia nuoria siirtymään syrjään edestään. Sävy, jolla nuoria puhuteltiin, oli käsittämättömän tyly. Tilanne oli minulle raju muistutus siitä, että rasismin rakenteet ja asenteet ovat yhä osa yhteiskuntaa ja että niiden purkaminen vaatii jatkuvaa työtä ja rohkeutta puuttua.
Mitä voimme oppia Etelä-Afrikasta?
Etelä-Afrikka muistuttaa, että muutos kohti oikeudenmukaista yhteiskuntaa syntyy usein pienistä, yhteisön sisältä kumpuavista tarpeista, jotka ajan myötä laajenevat suuremmaksi liikkeeksi. Apartheidin päättymisen jälkeen monet paikalliset ryhmät ovat perustaneet projekteja ja järjestöjä, joilla tuetaan nuorten koulutusta, mahdollistetaan asuntoja ja edistetään köyhimpien alueiden kehitystä. Näissä yhteisöissä näkee voimaantumisen konkreettisesti: ihmiset yhdistävät voimansa rakentaakseen tulevaisuuden kuvaa, jossa oikeudenmukaisuus toteutuu kaikille. Muutos on pitkä ja vaatii määrätietoista työtä, mutta jokainen askel tuo yhteiskuntaa lähemmäs todellista tasa-arvoa.
Etelä-Afrikassa opin, että yhteiskunnallisen muutoksen voima löytyy usein yhteisöllisyydestä ja ihmisten valmiudesta tukea toisiaan. Kamppailu paremman tulevaisuuden puolesta osoittaa, että muutos rakentuu vähitellen, kun ihmiset tekevät yhteistyötä yhteisten arvojen puolesta. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden tavoittelu ei ole helppoa tai nopeaa, mutta Etelä-Afrikka osoittaa, että pitkäjänteinen työ ja yhteisöllisyys voivat todella muuttaa tulevaisuuden suuntaa. Tämä on arvokas oppi meille kaikille – jokainen meistä voi olla osa muutosta, kun tuemme toisiamme ja toimimme yhdessä kohti oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.
Juho Hämäläinen
