Mallioppilas sai ehdot ihmisoikeuspolitiikasta, voisi väittää. Oli aika, jolloin Suomessa tehtiin aidosti edistyksellistä vähemmistöpolitiikkaa. Valitettavasti samaa ei voi enää sanoa.
Alkuperäiskansa on sellainen väestönryhmä, jonka esivanhemmat asuttivat aluettaan sen valloituksen tai myöhemmän uudisasutuksen aikana tai ennen nykyisten valtakunnan rajojen syntyä. Alkuperäiskansalla on ainutlaatuisia historiallisista vaiheistaan periytyviä tapoja esimerkiksi kulttuurin ja yhteiskuntaelämän alueella. Suomessakin on yksi alkuperäiskansa, Euroopan ainoa. Meitä on noin 9000, joista 40 prosenttia asuu saamelaisalueella ja loput muualla Suomessa tai ulkomailla. Meillä on kielemme, joista kolmea puhutaan Suomessa. Noin 3000 puhuu jotakin näistä kolmesta äidinkielenään. Kuulostaako tutulta? Puhun tietysti saamelaisista.
Vuonna 1973 saamelaisille perustettiin oma edustuksellinen elin, saamelaisvaltuuskunta, joka käyttää nykyään nimeä Saamelaiskäräjät. Samalla saamelaisille luvattiin kulttuuri-itsehallinto, jonka toteutumisesta Saamelaiskäräjät huolehtii. Vuonna 1992 astui voimaan saamen kielen kielilaki, jonka tarkoitus on turvata saamen kielten asema. Saamelaisten asema alkuperäiskansana tunnustettiin Suomen perustuslaissa vuonna 1995. Hienoja päätöksiä. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa.
Saamelaisten aseman parantaminen ei ole keneltäkään pois. Esimerkiksi saamelaislasten kielipesiin käytetyt rahat ovat valtiontaloudessa pähkinöitä, mutta itse työ kielen ja kulttuurin elvyttämisen kannalta elintärkeää. Tänä vuonna kielipesiin käytetään 400 000 euroa. Tulokset ovat olleet erinomaisia ja uhanalaisten kielten toiminta alkaa näyttää jo paremmalta. Siitä huolimatta aina säännöllisin väliajoin löytyy intohimoja säästöjen etsimiseen myös täältä.
Saamelaisten perinteiset elinkeinot eivät myöskään ole turvassa kaikilta osin. Poronhoito ja kalastus ovat luonteeltaan sellaisia, että ne ovat hyvin riippuvaisia ympäristöstä. Pienetkin muutokset ympäristössä uhkaavat aidosti elinkeinojen toimintaedellytyksiä. Tällä hetkellä kaivosyrityksen aloittaessa malminetsinnän poronhoitoalueella, ovat saamelaiset aseettomia markkinavoimien edessä. Peli on kovaa ja panoksena kokonaisen kansan kulttuurin elinvoima. Paikallisten vaikuttamismahdollisuudet ja perinteisten elinkeinojen suoja olisivat paremmat, jos Suomi ratifioisi hyväksymänsä alkuperäiskansojen oikeuksia suojaavan kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksen numero 169.
Minun SDP:ni on tasa-arvon liike, joka puolustaa niitä, jotka tukea tarvitsevat. Saamelaiskulttuurin puolustajaksi ilmoittautujia on lähes joka puolueesta riittänyt. Uudistettu Saamelaiskäräjälaki menee ensi syksynä Eduskuntaan ja ILO 169 –sopimuksen ratifioinnista päätetään. Toivottavasti silloin löytyy puheille myös katetta. SDP:n täytyy olla tässä työssä eturivissä.
Mikkel Näkkäläjärvi
Demarinuorten varapuheenjohtaja
Kolumni julkaistu 2.7.2014 Demokraatissa
