Kansanedustaja Olli Immosen (ps) haaveet vahvasta kansakunnasta, joka voittaa monikulttuurisuuden, ovat vastenmielistä rotuoppia eivätkä kuulu mihinkään sivistyneeseen valtioon. Uhoaminen voittoon asti taistelemisesta aidon Suomen kansan puolesta on avoimen rasistista paatosta. Tällaiset puheet ovat vastenmielisiä eikä näitä pidä ohittaa olankohautuksella.
Monikulttuurisuudessa on pohjimmiltaan kyse siitä, että jokaisella on oikeus olla oma itsensä, sellainen kuin on. Monikulttuurisessa maassa erilaiset kulttuurit, uskonnolliset yhteisöt ja poliittiset näkemykset elävät rauhanomaisesti rinnakkain eikä ketään erotella tai yritetä laittaa valmiiseen muottiin. Nämä ovat mielestäni yhteiskunnallisen vapauden ydinasioita siinä missä sananvapaus ja yhtäläinen äänioikeuskin.
Puheet aidosta Suomen kansasta osoittavat sen, että Immosen Suomeen eivät muut kulttuurit sovi. Ja silloin muiden on muututtava tai lähdettävä. Mikä ihme antaa Immoselle oikeuden sanoa muille, että heidän kulttuurinsa ei ole tarpeellinen? Millä oikeudella Immonen nostaa oman kulttuurinsa muiden yläpuolelle?
Jokainen, joka ajattelee, että monikulttuurisuus ei kuulu Suomeen, voisi mennä käymään vaikkapa Pohjois-Lapissa. Siellä kolme saamelaiskulttuuria elää sulassa sovussa kantaväestön kanssa eikä kenenkään oikeutta harjoittaa kulttuuriaan kyseenalaisteta. Sellainen maa ei ole länsimainen demokratia, johon mahtuu vain yksi kulttuuri. Minä tulen aina puolustamaan jokaisen oikeutta olla sellainen kuin on. Toivottavasti ulkoministeri Soini ja perussuomalaiset myös. Se punnitaan nyt. Näin ei voi toimia ilman seuraamuksia. Vai onko tämä perussuomalaisen puolueen linja?
Mikkel Näkkäläjärvi
Demarinuorten varapuheenjohtaja