Poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt sekä Allianssi ovat järkyttyneitä Suomen Vastarintaliikkeen mielenosoituksessa saamiinsa vammoihin menehtyneen nuoren kohtalosta. Järjestöt muistuttavat, että tarvitaan ripeitä toimia järjestäytyneen poliittisen väkivallan kitkemiseksi Suomesta.

Me haluamme Suomen, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä oman turvallisuutensa tai fyysisen koskemattomuutensa puolesta. Rasismi, natsismi ja muut ihmisvihamieliset aatteet ja poliittinen väkivalta eivät ole osa meidän Suomeamme, järjestöt sanovat.

Järjestöt vaativat poliitikoilta ja virkavallalta nopeaa kartoitusta niistä keinoista, joilla väkivaltaa käyttävien järjestöjen toimintaan voidaan jo nyt puuttua, sekä tarvittaessa niitä täydentävää uutta lainsäädäntöä. Vaisujen kommenttien sijaan maan johtavien poliitikkojen on asetuttava selkeästi vastustamaan rasismia sekä näyttää, mikä on hyväksyttävää julkisessa keskustelussa ja mikä ei.

Poliittinen väkivalta luo pelon ilmapiirin, jossa ihmiset eivät uskalla vapaasti ilmaista omia kantojaan. Se ei voi olla yhdenkään poliittisen toimijan tavoite Suomessa, järjestöt toteavat.

Allekirjoittaneet järjestöt osallistuvat lauantaina klo 12 järjestettävään Peli poikki – rikotaan hiljaisuus -mielenilmaukseen ja kannustavat kaikkia muitakin mukaan.

 

Lisätietoja:

Eero Rämö, puheenjohtaja, Allianssi, 040 539 2737

Mikkel Näkkäläjärvi, puheenjohtaja, Sosialidemokraattiset Nuoret ry, +358400765002

Remo Ronkainen, puheenjohtaja, KD Nuoret, 0505958819

Anniina Sippola, puheenjohtaja, Keskustan Opiskelijaliitto, +35850 3897260

Hilkka Kemppi, puheenjohtaja, Keskustanuoret, +358 503846820

Daniel Sazonov, puheenjohtaja, Kokoomusnuoret 045-1296812, daniel.sazonov@kokoomusnuoret.fi

Marianna Kupias, puheenjohtaja, Kokoomusopiskelijat, +35840 2399029

Eetu Rantakangas, puheenjohtaja, Piraattinuoret, 0408279995

Ida Schauman, puheenjohtaja, RKP-nuoret, +358 40 18 24969

Elisa Gebhard, puheenjohtaja, Sosialidemokraattiset opiskelijat – SONK, +358505751723

Anni Ahlakorpi, puheenjohtaja, Vasemmistonuoret, +358 405454753

Pinja Laukkanen, puheenjohtaja, Vasemmisto-opiskelijat, +358401402229

Saara Ilvessalo ja Jaakko Mustakallio, puheenjohtajat Vihreiden Nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO,  0400504089, 045 6520589, puheenjohtajat@vino.fi