Helsingin Sanomat uutisoi 14.1.2026 ”Suomessa syntyneet lapset eivät kuulu S2-opetukseen, ministeri linjaa” päätöksestä varata S2-opetus lähtökohtaisesti pelkästään nuorille, jotka eivät ole syntyneet Suomessa tai käyneet suomalaista varhaiskasvatuksta. Päätös on ongelmallinen monesta syystä. Opetusministeri Anders Adlercreutzin linjaus ei ole koulujärjestelmän kehittämistä vaan siitä leikkaamista. Ennen kaikkea tämän kaltainen joustamaton päätös asettaa eri taustoista tulevia lapsia ja nuoria eriarvoiseen asemaan keskenään.
Oma lapsuuteni on konkreettinen esimerkki S2-opetuksen ylitsepääsemättömistä hyödyistä. Minulla oli lapsena viivästynyt puheen kehitys, mikä johtui kolmen kielen samanaikaisesta opettelusta. Tuetun suomen kielen opetuksen takia pystyin kuitenkin parissa vuodessa saamaan kiinni ikäluokkani ja jättämään S2-opinnot menneisyyteen. Juuri näin järjestelmän kuuluukin toimia.
Vaikka on totta, että suomalainen varhaiskasvatus antaa hyvät eväät perusopetukseen, on fakta, että monissa maahanmuuttajataustaisissa perheissä saatetaan puhua pelkästään perheen omaa kieltä. Siirtymävaihe varhaiskasvatuksesta perusopetukseen on merkittävä lapsen kehittymisen kannalta ja lapsen tulevaisuuden kannalta on elintärkeää oppia suomen kieli niin pian kuin mahdollista. Sen takia olisi oleellista, että ne lapset, jotka eivät edelleenkään puhu suomen kieltä perusopetukseen tultaessa, saisivat kaiken tuen, mitä on mahdollista antaa.
Olen samaa mieltä opetusministerin kanssa siitä, että maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret pitäisi saada suomenkielisten joukkoon, jottei esimerkiksi nuoret pääsisivät syrjäytymään yhteiskunnasta puutteellisen kielitaidon vuoksi. Syrjäytyminen ei ole yksilön vaan järjestelmän epäonnistuminen ja siitä saadaan aina maksaa moninkertaisesti. Koulupudokkuus, heikot jatko-kouluttautumismahdollisuudet ja vaikeudet työllistyä myöhemmin ovat esimerkkejä nuoren syrjäytymisen seurauksista.
S2-opetuksesta rajaaminen pois Suomessa syntyneet tai varhaiskasvatuksen käyneet ei ole ratkaisu nuorten puutteelliseen kielitaitoon. Päinvastoin se vain pahentaa tilannetta, joka on jo nyt huolestuttava. Olisi toimivampaa jatkaa samaan malliin kuin nytkin: yhdessä oppilaan opettajat ja huoltajat päättävät onko asianmukaista siirtää oppilas S1-opetukseen oppilaan taitoja silmälläpitäen. Ajattelen, että oppilaan opettajat ja perhe ovat parempia tuomareita kuin opetusministeriö tässä asiassa, joka on itsessään hyvin yksilöllinen. S2 ei myöskään ole oppilaan eristämistä muusta kouluyhteisöstä sillä oppilaalla on kuitenkin edelleen yhteisiä tunteja muiden oppilaiden kanssa.
Jotta kielitaidottomat oppilaat oppivat suomen kieltä, on heille sitä opetettava. Onko oikein määritellä S2-opetukseen oikeutetut sanatarkasti, kun kyse on yksilöllisistä tarpeista?
Nicol-Maria Stefanidou
Uudenmaan Demarinuorten hallituksen jäsen
Espoon Demarinuorten hallituksen jäsen
Lähde: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011745767.html