15.10.2015 julkaistiin työ- ja elinkeinoministeriön raportti 62/2015. Tämä raportti on yhteistoiminta-asiamies Harri Hietalan selvitys koskien paikallista sopimista työpaikoilla. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps) antoi selvitystehtävän Hietalalle kesäkuussa ja toiveena oli saada kehitysehdotuksia paikalliseen sopimiseen hallitusohjelmaa myötäillen.
Raportti ei tuonut julkisuuteen oikeastaan mitään uutta tai mullistavaa – paikallista sopimista halutaan lisätä työpaikoilla ja hallitus haluaa lisätä sitä vaikka pakolla. Pakottaminen ja pakkolait näyttävätkin olevan tämän hallituksen “juttu”. Itse en vain ymmärrä, miten paikallinen sopiminen nyt yhtäkkiä kääntäisi Suomen talouden kasvuun – tai edes olisi sopiva osatekijä talouden kasvu-uralle saattamiseksi. Kaiken lisäksi työehtosopimuksissa, työmarkkinaosapuolten yhdessä sopimissa sopimuksissa, on jo sisällä paikalliseen sopimiseen mahdollistavia kohtia. Hallitus ilmeisesti vain haluaa noudattaa epäoikeudenmukaista toimintaansa ja viedä palkkoja alle sovittujen minimien. Tästähän ei hyödy kotimainen kysyntä tai valtion talous, vain yritysten omistajat saisivat näillä toimenpiteillä lisää rahaa taskuihinsa.
Koska stubbmaiset kolme pointtia ovat hyvinkin trendikkäitä nykyään, otan itsekin kantaa raportin sisältöön kolmen kohdan kautta.
- TYÖHYVINVOINTI – Työaikapankit ovat mielestäni hyvä ja oikein sovittuna toimiva joustomekanismi aloille, joissa työtä on tiettyinä kausina enemmän, kuin toisina. Tässäkin tulee vain jossain kohdassa rajat vastaan. Selvitys ei ota oikein kantaa siihen, miten huolehditaan niistä työntekijöistä, jotka tekevätkin yhtäkkiä huomattavasti pidempää päivää ja venyttävät viikkotyöaikaansa. Käytä hetki siihen ajatukseen, että itse tekisit 48 tuntia normaalin 37,5 tunnin sijaan. Väitän vahvasti, että noin kymmenen tunnin lisääminen rasittaa henkistä ja fyysistä jaksamistasi. Tiedän kyllä, että monet yrittäjät tekevät pidempääkin työviikkoa mutta enpä usko heidänkään hirveästi nauttivan siitä tilanteesta. Mikäli työaikajoustoja pakotetaan työpaikoille, on työntekijöiden työhyvinvoinnista huolehtiminen sisällytettävä sopimukseen ja työhyvinvointiasiantuntijan (työterveyshuolto) on oltava mukana sopimusta tehdessä!
- NEUVOTTELUOSAPUOLTEN TASAVERTAISUUS – Olen useampaan kertaan jo ottanut kantaa tähän neuvotteluosapuolten tasavertaisuuteen. Miten Timo Perushitsaajan voidaan olettaa osaavan neuvotella itselleen sopimuksen, joka ei riko hänen perusoikeuksiaan – työntekijän oikeuksia? Se, että valtionhallinnon huipulta toistetaan jatkuvasti, että jokainen on oman onnensa seppä ja siitä syntyy onnellisuus, ei todellakaan ole todellisuutta. Kaikki eivät voi, eivätkä pysty neuvottelemaan edes kohtuullisia sopimuksia itselleen. Tästä syystä meillä on työehtosopimukset, yleissitovat työehtosopimukset. Nämä sopimukset ovat meille sovittu työmarkkinaosapuolten kesken. Työntekijän oikeuksia ovat valvomassa ammattiliitot ja työnantajien oikeuksia vastaavasti heidän liittonsa. Näillä osapuolilla on asiantuntijuutta sopimisesta. Hallitus ei saa muuttaa paikallista sopimista paikalliseksi pakottamiseksi!
- PALKKADUMPPAUS – Kuten kaimani, Lindtmanin Anttikin toteaa kaiken tämän taustalla on palkkojen alentaminen. Sitähän pääministeri Juha Sipilän (kesk) aiemmatkin loikkausehdotukset ovat ehdottaneet. Turun Sanomien haastattelema (16.10.2015) Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus taas näyttää elävän jossain omassa harhassaan. Hänen mukaansa paikallisen sopimisen vapauttaminen kokonaan luo 60-65 tuhatta työpaikkaa ja Suomen Yrittäjien jäsenyritysten mukaan palkkataso lähtisi jopa nousuun. Miksi? Miten? Nämä väitteet eivät pohjaudu mihinkään – jäsenyrityksille lähetettyä kyselyä ei voi mitenkään pitää luotettavana tutkimuksena. Meille työntekijöille uskoteltiin jo yhteisöveron alentamisen kohdalla, että tällä Suomi lähtee nousuun ja lisää työpaikkoja syntyy! Mitä onkaan tapahtunut? Olisiko kuitenkin niin, että Suomen työmarkkinat eivät ole rakenteellisessa kriisissä, vaan koko kriisi on kysyntäkriisi? Kysyntäkriisiin taas ei auta rakenteelliset muutokset, joihin esimerkiksi työpalkkojen alentaminen voidaan laskea.
Näiden kolmen pointin lisäksi haluan tuoda esille selvityksen sivulta 15 alkavan kohdan 7.5. Kyseinen kappale toistaa Sipilän hallituksen tutun mantran: Sopikaa näin, tai me pakotamme. Selvityksen mukaan hallitus voisi muuttaa lakeja niin, että kaikesta työehtosopimuksissa sovitusta voitaisiin paikallisesti sopia myös alemmat ja huonommat ehdot. Tällä muutoksella myös siis työehtosopimusten minimipalkat eivät olisi enää minimejä, vaan työpaikoilla voitaisiin sopia paikallisesti huonommat palkat. Tämä muutos mahdollistaisi matalapalkkatyömarkkinat ja lisäisi työntekijöiden hyväksikäyttöä työmarkkinoilla valtavasti. Lumipalloefektin lailla matalista palkoista sovittaisiin ensin pienissä yrityksissä ja pian tämän jälkeen alojen suuryritykset olisivat sanomassa, että “nyt meidänkin on alennettava paikallisesti palkkoja, koska muuten työt loppuvat kokonaan”. Tällainen tuloerojen kasvattaminen, epäoikeudenmukaisuuden lisääminen työmarkkinoilla ja työntekijöiden eriarvoistaminen ei ole millään tavalla hyväksyttävää!
Hyvin varmasti voimme kaikki todeta, että hallituksen muutosehdotusten ja pakkolakien takana on yksi suuri agenda – ammattiyhdistysliikkeen romuttaminen. Tämän tavoitteen kaatamiseksi on erityisen tärkeää, että jokainen työntekijä liittyy omaan joukkueeseensa, omaan ammattiliittoonsa. Edunvalvonta on joukkuelaji ja mitä suurempi joukkue on, sitä enemmän sillä on joukkovoimaa!
Liity nyt.
Antti Mäki
liittohallituksen varajäsen
Metalliliitto käynnisti #Ylivoimaviikko -kampanjan 19.10.2015. Kampanja keskittyy edunvalvontaan joukkuelajina. Tutustu kampanjaan osoitteessa http://joukkuelaji.fi/
