Pauliina Puhakka (27) on valittu Uudenmaan piirin uudeksi järjestösihteeriksi. Pauliina aloitti järjestösihteerinä 1.2.2021. Hän valmistui 2020 Itä-Suomen yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi pääaineena yhteiskuntapolitiikka. Pauliina on myös aikaisemmin työskennellyt korkeakouluharjoittelijana Suomen suurlähetystössä Lontoossa. Harjoittelussa hän toimi maankuva- ja julkisuusdiplomatiaosaston viestinnän harjoittelijana. Pauliina onkin siis kerryttänyt hyvää kokemusta tunnettuuden lisäämisestä, strategisesta vaikuttamis-, markkinointi- ja viestintätyöstä.

”Järjestömaailmaan tulen uutena, mutta tiennyt jo opintojen ajan, että sinne haluan suuntautua, joten olen innoissani tästä mahdollisuudesta ja innokkaana oppimaan.” kertoo Pauliina innostuneena.

”On mukava päästä tekemään töitä Pauliinan kaltaisen määrätietoisen ja reippaan ihmisen kanssa. Demarinuorten suurimmassa piirijärjestössä työtä riittää ja on ilo päästä Pauliinan kanssa pyörittämään kuntavaali valmisteluita ja loppuvuoden tapahtumia” kertoo Uudenmaan puheenjohtaja Sami Salminen.

Tervetuloa töihin Demarinuorille Pauliina!

Lisätiedot:

Pauliina Puhakka
Järjestösihteeri
Uudenmaan Demarinuoret
p. 050 358 1880
pauliina.puhakka@demarinuoret.fi

Sami Salminen
Puheenjohtaja
Uudenmaan Demarinuoret
saminsalama@gmail.com