Viime viikon torstaina SDP tiedotti, että puolueen Helsingin Saariniemenkadulla sijaitseva puoluetoimisto on myyty. Uutinen aiheutti pettymystä, alakuloa ja hieman ivaakin. Puoluetoimisto on sijainnut nykyisellä paikallaan vuodesta 1979 ja moni pitää sitä puolueen kotina. Puoluetoimistosta luopumista pidetäänkin jonkinlaisena symbolina puolueen alamäelle.
Harmistunut asenne on kuitenkin turha. Sosialidemokratia ei elä Saariniemenkatu 6:n julkisivussa tai missään muissakaan seinissä.
Sosialidemokraattisessa liikkeessä ollaan edelleen aivan liian rakastuneita niihin rakennuksiin, joista on taannoin löytynyt tuvan täydeltä sosialidemokraatteja. Edelleen odotetaan, että aatteesta ja liikkeestä kiinnostuneet löytävät tiensä työväentalolle tai astelevat puoluetoimiston ovesta sisään. Pakko todeta, että tätäkin tapahtuu. Ei kuitenkaan siinä määrin, että puoluetoimistolla olisi varaa istua kahvihuoneessa odottelemassa uusia jäseniä saapuviksi.
Aatetta onkin turha etsiä tyhjistä työväentaloista. Ei sitä sieltä löydä, vaikka kuinka huhuilisi, maanittelisi tai kävisi läpi sekä hämyisimmän vinttikomeron että kylmimmät kellarit. Sosialidemokraattinen aate ei elä taloissa ja seinissä. Se elää niissä ihmisissä, jotka jakavat tasa-arvon, solidaarisuuden ja vapauden ihanteet. Ja nämä ihmiset ovat nyt jossain aivan muualla kuin työväentaloilla.
Sosialidemokraattinen aate ei ole vanhentunut. Itse asiassa sosialidemokratian periaatteet jaetaan hyvin laajasti suomalaisessa yhteiskunnassa. Me sosialidemokraatit tavoittelemme aitoa tasa-arvoa ihmisten välille. Emme hyväksy sitä, että ihmisarvon määrittelee esimerkiksi sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, ikä tai varallisuus. Meille ihmisarvo on jakamaton. Uskomme myös solidaarisuuteen eli siihen, että vahva auttaa heikompaa. Tiukkoina taloudellisina aikoina suurinta laskua ei voida maksattaa lasten, nuorten, opiskelijoiden ja eläkeläisten pussista. Sosialidemokratiassa olennaista on lisäksi vapauden ajatus. Se, että jokainen meistä on peruuttamattomasti erilainen ja ainutlaatuinen – ja se on hyvä asia. Jokaisen tulee saada olla vapaasti oma itsensä ja päästä toteuttamaan itseään.
Näinä maailman aikoina aatetta ei pidä – eikä edes saa – piilottaa työväentaloihin. Sen pitää näkyä ja kuulua yhteiskunnassa, eikä sitä varten tarvita taloja tai toimistoja.
Demarinuoret haluaa olla sosialidemokraattisessa liikkeessä sellainen muutosvoima, joka kirittää puoluetta sen yhteiskunnallisissa tavoitteissa. Nyt me Demarinuoret haluamme, että sosialidemokraattinen liike menee sinne, missä aatekin on. Kahviloihin, kapakoihin, kouluihin ja huoltoasemille – ihmisten ilmoille. Toivottavasti Demarinuorten ei tarvitse tehdä tätä muutosta yksin, vaan puolue tulee mukana.
Petra Peltonen
Demarinuorten varapuheenjohtaja
p. 0503713920
m. petra.peltonen@demarinuoret.fi