Viime aikoina poliittisessa keskustelussa on noussut taas esiin pääkaupunkiseudun, muiden kaupunkiseutujen sekä maaseudun välinen vastakkainasettelu. Keskustelu liittyy esimerkiksi siihen, millä tavalla kaupunkien asuntotuotantoa tuetaan ja vauhditetaan. Se liittyy myös siihen, miten erilaisia infraratkaisuja arvotetaan suhteessa toisiinsa. Hyödyttääkö esimerkiksi Pisara-rata vain Helsinkiä vai koko maata?
Suomessa on perinteisesti harjoitettu vahvaa aluepolitiikkaa, mutta ei juurikaan vahvaa kaupunkipolitiikkaa. Kaupungistuminen eli ihmisten muutto kaupunkeihin on kuitenkin kansainvälinen pitkän aikavälin trendi, joka kiihtyy myös Suomessa. Muutama kaupunkiseutu Suomessa kasvaa, muut alueet eivät.
Keskeisimmät tekijät kaupungistumisessa ovat maahanmuutto ja maan sisäinen muuttoliike. Varsinkin maan sisäinen muuttoliike johtuu yhteiskuntamme kehittymisestä. Siitä, että ihmisten keskittyminen lisää tuottavuutta. Niin ihmiset, työt kuin palvelutkin pyrkivät lähemmäs toisiaan. Suomesta tavoitellaan jo varsin yleisesti osaamiseen ja innovaatioihin perustuvaa tietoyhteiskuntaa. Tämä edellyttää juuri sitä, mikä tapahtuu luonnollisesti muuttoliikkeen myötä: osaaminen ja tieto ensin keskittyvät ja sitten kehittyvät.
Koko Suomea ei voida enää asettaa samalle viivalle. On myönnettävä, että maa jakautuu kasvaviin kaupunkeihin ja työssäkäyntiseutuihin, sekä taantuviin taajamiin. Siksi Suomessa tarvitaankin aluepolitiikasta erillistä kaupunkipolitiikkaa. Kehitys pakottaa tekemään erilaisia ratkaisuja eri alueilla. Haasteet esimerkiksi julkisten palveluiden järjestämisessä ovat hyvin erilaiset kasvavalla kaupunkiseudulla ja hiljenevässä taajamassa. Yleisesti ottaen julkiset palvelut on mahdollista säilyttää vain siten, että hajautetuista palveluista siirrytään keskitetympiin palveluihin. Harvaan asutetuilla alueilla palvelut eivät voi olla enää kiinteästi lähellä tai vaihtoehtoisesti tingimme julkisten palveluiden laadusta myös siellä, missä massat ovat.
Läheskään kaikki yhteiskuntaa muokkaavat asiat eivät ole tietoisia poliittisia päätöksiä. Siinä missä esimerkiksi joukkoliikenneyhteyksien ja julkisten palveluiden parantaminen ovat selkeästi poliittisia päätöksiä, yksityisten yritysten ja työpaikkojen sekä sen myötä ihmisten keskittyminen – joka luo tarpeen yhä uusille palveluille – eivät ole valtion tasolta tehtyjä päätöksiä. Poliitikot voivat joko pyrkiä hidastamaan luonnollista muuttoliikettä tai pyrkiä hyötymään siitä. Kaupunkien ja maaseudun ideologisen vastakkainasettelun sijasta olennaista olisi miettiä, miten luonnollinen muuttoliike saadaan parhaalla mahdollisella tavalla hyödyttämään koko yhteiskuntaa.
Petra Peltonen
Demarinuorten varapuheenjohtaja
p. 0503713920
m. petra.peltonen@demarinuoret.fi
