Sosialidemokratia on aina ollut joukkoliike. Puoluejohdon viljelemä ”porukkaa päättää” kiteyttää hyvin sen, mistä aatteessamme on kyse. Politisoituneesta 70-luvusta on kuitenkin tultu kauas. Vain Wanhoissa Tovereissa muistetaan millaista se oli, kun kaikki halusivat liittyä puolueeseen. Nykyään poliittiseen toimintaan osallistuu yhä harvempi ja jäsenhankintaan täytyy oikeasti kiinnittää huomiota.

Nyt eduskuntavaalien alla kiinnostus politiikkaa kohtaan kasvaa. Yhä useampi haluaa tietää, minkälaisen vaihtoehdon sosialidemokraatit ja Demarinuoret tarjoavat.

Meidän vaihtoehdossamme poliittisia päätöksiä ei tee joku mystinen pieni joukko tavallisten ihmisten tavoittamattomissa. Meidän vaihtoehdossamme päätöksiä teemme me. Jokaisella on mahdollisuus osallistua. Demarinuorten eduskuntavaalikampanjan slogan ”Uusi toivo” tarkoittaa myös sitä, että nuorilla on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin poliittisessa päätöksenteossa.

Kun kevään aikana nuorille ympäri maata kerrotaan sosialidemokraattisesta vaihtoehdosta, kannattaa myös muistaa tarjota mahdollisuutta porukkaan liittymisestä. Emme ainoastaan toivota uusia ihmisiä tervetulleiksi, vaan suorastaan toivomme heidän tulevan mukaan toimintaamme – päättämään asioista kanssamme.

Keskusteluissa kannattaa nostaa esiin se, että Demarinuorissa ja liikkeessämme voi toimia monin erilaisin tavoin. Kaipaat sitten juttuseuraa kotikaupungissasi, uusiin paikkoihin ja ihmisiin tutustumista Suomessa ja maailmalla tai intohimosi on yksi tietty politiikan osa-alue, toimintamme antaa mahdollisuuden tähän. Voit tulla mukaan kerran viikossa, kerran kuukaudessa tai kerran vuodessa. Mitä vielä odotat? Porukassa on kivempaa ja haluamme sinut mukaan!

Innokasta vaalikevättä ja hyviä keskusteluja nuorten kanssa!

 

Petra Peltonen
Demarinuorten varapuheenjohtaja, eduskuntavaalivastaava