Pohjois-Suomen Demarinuoret otti jo täällä erinomaisesti kantaa perussuomalaisten uuteen työvoimapoliittiseen linjaukseen, jossa tahdotaan edistää paikallista sopimista ja vähentää työehtosopimusten merkitystä. Halla-Aho esitteli linjauksen siitäkin huolimatta, että hänen oman puolueensa AY-aktiivit ovat tänä keväänä vaatineet aivan päinvastaista. SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm esitti oman arvionsa Twitterissä siitä, mitä hänen entisellä alallaan menetettäisiin, jos TES:siä ei olisi. Malmia syyteltiin heti pelottelusta ja vasemmistopopulismista. Koska noin 90 % työntekijöistä työskentelee TES:n piirissä, niin usein asiasta keskustelevat esittävät mielipiteitä ilman omakohtaisia kokemuksia. Siksi haluan kertoa tarinan millaista minun oli työskennellä ilman TES:siä.
Kyseessä oli turvallisuusalan työ, joka tapahtui viikonloppuöisin kello 23-05. Järjestyksenvalvojia ei tässä työssä koskenut mikään TES, joten työehdot olivat sen mukaiset: tuntipalkka oli 12 € tunnissa, ja mistään, ei edes sunnuntaista tai vappupäivästä, maksettu erikseen lisää. Lakiin kirjatun sunnuntaikorvauksen puutetta selitettiin sillä, että se on laskettu mukaan normaaliin tuntipalkkaan. Ammattiyhdistykseni lakimies ei pystynyt auttamaan asiassa. Kun nykyisen yleissitoviin sopimuksiin perustuvan järjestelmän puolustajat esittävät surkeiden työehtojen olevan mahdollista muillakin aloilla, heidät helposti tyrmätään kuten Malm: ”ei Suomessa voi tapahtua noin, kyllä sen joku lakikin estää!”. Ei estä. Työehtosopimus on ainoa, joka seisoo työntekijän ja monien työehtojen katoamisen välillä. Silti Halla-Aho esittää, että niistä luopuminen on rationaalinen ratkaisu, jolla työntekijän asemaa voidaan parantaa.
Jos yleissitovuus poistuisi, niin eivät lisät ja muut työntekijän edut katoaisi minnekään yhdessä yössä, eikä Malmkaan esitä sellaista. Mutta kun vaikka siivousalalla yritys X tekee ratkaisun, että heidän siivoojansa eivät saa tätä lisää, niin yrityksen työvoimakustannukset vähenevät, ja he voivat tarjota palveluaan halvemmalla kuin kilpailijat. Muutkin yritykset etsivät varmasti pian leikkauksia samoista eduista. Syntyy kilpajuoksu pohjalle, koska hinta on usein kilpailutuksen kriteereissä kärjessä. Sen sijaan ei ole mitään rationaalista tietä, jossa työntekijän asema paranisi näin. Malmille esitettiin vastalauseina, että kyllähän edelleen ne “hyvät työntekijät palkittaisiin”. Kuka tässä vaiheessa sitten määrittelisi hyvän työntekijän? Syntyisikö joka alalle oma tulospalkkiojärjestelmä, vai saisiko joku paremmat työehdot naamakertoimella ja esittämällä enemmän vaatimuksia kuin toinen? Tämä voisi pian johtaa siihen, että ihmiset tekevät samaa työtä aivan eri korvauksilla.
TES-järjestelmä ei tälläkään hetkellä estä yrityksiä käyttämästä tulospalkitsemista, jossa työntekijöitä palkitaan ilman, että työtoverin työehdot romutetaan. Sen sijaan TES-järjestelmä luo sen minimitason, jota pidetään säällisenä elantona. Näin ehkäistään palkkatyököyhyyttä, jota esiintyy esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa Walmartin ja McDonald’sin työntekijät käyttävät suuria määriä yhteiskunnan tukia elääkseen. Järjestelmä ei kuitenkaan ole meilläkään täydellinen, kuten oma entinen työni ja ruokalähettipalveluiden heikot työolot osoittavat. Sopimusyhteiskunnan heikentämisen sijaan meidän tulisi pyrkiä saamaan heidätkin jonkin työehtosopimuksen piiriin.
Pelkään pahoin, että paikallisen sopimisen kanssa käy kuten reaganilaisen valumaefektin kanssa: se otetaan jossain vaiheessa käyttöön, ja siitä hyötyvät vain rikkaat ja suuryritykset, tavallisen työntekijän kustannuksella. Sitten kun ne ”hyvätkin työntekijät” tekevät enemmän töitä pienemmällä palkalla, he ehkä heräävät siihen, että työväenpuolue ilman sosialismia ei ole työväen puolella ollenkaan.
Tomi Nissinen
Pohjois-Suomen Demarinuorten piirihallituksen jäsen
