Seuraava blogiteksti on päätös blogisarjalle, jossa joukko Demarinuorten työryhmäkaudelle 2020-2022 osallistuneita aktiiveja ovat kirjottaneet eri aiheista, joita on käsitelty osana poliittisen ohjelman uudistusta. Demarinuorten uuden poliittisen ohjelman luonnos on kommentoitavana kenttäkierroksella 20.3. saakka.
Olen pitänyt itseäni aina ikuisena unelmoijana, periksiantamattomana maailmanparantajana. Ehkä juuri tästä syystä puhe tulevaisuuspolitiikasta on saanut minut ihastumaan, ehkä rakastumaankin, itseensä. Tulevaisuuspolitiikka on kuin tilkkutäkki: monipuolinen kokoelma erilaisia unelmia. Se on visioita ja utopiaa ‒ toisinaan vaaleanpunaista höttöäkin. Vaikka tulevaisuutta kohtaan osoitetut toiveet eivät olisikaan aina lyhyellä aikavälillä toteutuskelpoisia, vaipuisi politiikka ilman niitä apatiaan.
Olen enemmän kuin kiitollinen oivalluksesta, joka vuoden 2020 liittokokoukseen valmistauduttaessa tehtiin: ymmärsimme, että visiottomuus uhkaisi myös nuorisoliittoa, mikäli lopettaisimme keskustelun liikkeen tulevaisuudesta siksi, että linja näyttää juuri nyt hyvältä. Olimme saaneet lähivuosina lobattua niin Yleisturvaa, tärkeitä ihmisoikeuskysymyksiä kuin kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaakin. Nämä saavutukset eivät olleet silti tehneet maailmasta valmista.
Kun muistelen matkaa tuosta liittokokouksesta tähän päivään, on päällimmäinen tunne ylpeys. Vuonna 2020 käynnistetty poliittisen ohjelman kokonaisuudistus on nimittäin onnistunut toimimaan alkusysäyksenä sille niin kovasti rakastamalleni tulevaisuuspolitiikalle. Jollekin sellaiselle, joka on yhtäältä realistista ja asiantuntevaa, mutta myös uutta ja hyvähenkisesti myös emopuolue SDP:n linjoja kirittävää.
Jo tutuiksi tulleista kannoista luopuminen ja ennakkoluulottomasti uuden ammentaminen, on usein helpommin sanottu kuin tehty. On ollut etuoikeus nähdä, kuinka seitsemän poliittista työryhmää, lähes sata jäsentä, ovat antaneet aikaa ja osaamistaan tämän tavoitteen täyttämiseksi. Edessä on jo paitsi kenttäkierros, myös toukokuun liittokokous. Tämä tarkoittaa niin liittohallituksen maratonkokouksia, pitkiä vääntöjä liittokokouksen valiokunnissa, kiivasta debattia salikäsittelyssä kuin tiukkoja äänestyksiä keskeisistä kysymyksistäkin. Erilaiset näkemykset törmäävät toisiinsa läpi kevään. Uskallan veikata, että kovimmat väännöt käydään päihdepolitiikkaan, verotukseen ja Suomen sotilaalliseen liittoutumattomuuteen liittyen. Järjestömme rikkaus on onneksi kuitenkin se, että tilaa erilaisille mielipiteille ja keskusteluille löytyy runsaasti.
Politiikka on maratonlaji, ja ohjelman uudistus vasta pikamatka. Kaikista mielenkiintoisinta on siksi oikeastaan aika, joka uuden poliittisen ohjelman hyväksymisen jälkeen koittaa. Uuden liittojohdon on ratkaistava, kuinka tämä tulevaisuusvisio viedään nuorten eduskuntavaaliehdokkaiden ajatuksiksi, ja kuinka heidät nostetaan uusiksi edustajiksi Arkadianmäelle. Samalla ja vähintäänkin yhtä tärkeänä asiana on valmistauduttava SDP:n puoluekokoukseen sekä edessä häämöttäviin europarlamentti- ja presidentinvaaleihin.
Suuri mietinnän paikka tulee olemaan se, minkä strategian nuorisoliitto valitsee uusien poliittisten linjojensa edistämiseksi. Olipa valinta mikä tahansa, tulee sen vauhdittaa yhteiskunnallista muutosta myös jatkossa. Tälle työlle kevään kenttäkierros ja liittokokous petaavat nyt lähtökohtia.
Pinja Perholehto
Kirjoittaja on Demarinuorten puheenjohtaja sekä maailmanparantaja, joka unelmoi paremmasta huomisesta.
