Pohjois-Suomen Demarinuoret ovat tyrmistyneitä Kemijoki Oy:n koko henkilöstöä koskevista yt-neuvotteluista. Irtisanomisuhka koskettaa siis vajaata 200:a työntekijää, joista tavoitteena on säilyttää vain 20-30 henkilöä.

Kemijoki Oy aikoo ulkoistaa suuren osan toiminnoistaan ja irtisanoa suoraan osan nykyisistä työntekijöistä. Samat työntekijät tekisivät samoja tehtäviä, mutta toisen yrityksen palkkalistoilla ja kenties eri palkalla tai työehdoilla.

Kemijoki Oy:nhenkilökunta oli jo aiemmin sitoutunut työntekijöiden vähennyksiin luonnollisen poistuman kautta, ja viimeisen 5 vuoden aikana yhtiöstä onkin vähentynyt 46 työpaikkaa. On kohtuutonta, että työntekijöiltä vaaditaan sopeutumista, jolla ei kuitenkaan näytä olevan mitään merkitystä yhtiön johdon päätöksenteossa.

– On erittäin huolestuttavaa, että yritys, joka tekee joka vuosi voittoa – esimerkiksi viime vuonna osakkeenomistajille puhdasta voittoa 150 miljoonaa euroa – päättää toteuttaa säästötavoitteet työntekijöiden selkärangasta. Tämä ei todellakaan ole pitkäjänteistä tai oikeudenmukaista toimintaa, Pohjois-Suomen Demarinuorten puheenjohtaja Linda Venetkoski huokaa.

– Viime viikon maltillisen palkkaratkaisun yhteydessä sovittiin, että työnantajat tekevät oman osansa säilyttämällä työpaikkoja. Näyttääkö valtionyhtiö tällä tavalla esimerkkiä yhteiskuntavastuusta? Kehitysministeri Hautalan tulisikin lähettää selvä viesti kentälle ja olla jakamatta kaikkea Kemijoki Oy:n voitosta osakkeenomistajille. Varojatulisi sijoittaa myös yrityksen tutkimus- ja kehittämistoimintaan, jossavoitaisiin esimerkiksi kartoittaa ja kehittää Lapille ja sen asukkaille vesivoiman lisäksi muita, uusia sekä ekologisia energiamuotoja. Lapille ja nykyisille Kemijoki Oy:n työntekijöille jokainen työpaikka on tärkeä. Lisäksi uusiutuvaan vesivoimaan on pystyttävä investoimaan myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi turvallisuutta tai nykyisten voimalaitosten korjaus- ja kehittämistoimia ei tule unohtaa, Venetkoski vaatii.

Mikäli suurin syy henkilöstön vähennyksiin on, että suurta voittoa tuottavalta yhtiöltä loppuvat tilaukset kesken, niin silloin pitää luoda uutta yritystoimintaa.Tämä tarkoittaa monesti sitä, että yrityksen pitää itse kääriä hihat, myydä ja tehdä uusi tilauskanta. Mistä lähtien yrityksiltä sekä valtiolta on loppunut usko ja rohkeus satsata tulevaisuuteen?

Pohjois-Suomen Demarinuoret PSDN vaatii,että Kemijoki Oy kantaa oman osansa Lapin yritysten yhteiskuntavastuusta sekä muuttaa strategiaansa siten, että Kemijoki Oy on tulevaisuudessakin merkittävä ja pysyvä työnantaja eikä vain satunnaisten projektien rahoittaja.

Lisätietoja:
Linda Venetkoski
gsm. 044 571 4177
Puheenjohtaja
Pohjois-Suomen Demarinuoret