Viime viikolla tietoon saapui syyttäjän päätös olla nostamatta syytettä Helsingin Sanomien toimittajia kohtaan kahden vuoden takaisesta paljastusartikkelista, jossa kuvailtiin yksityiskohtaisesti nykyisen elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) ympärillä vellovaa epäilyä seksuaalisesti ahdistavasta käytöksestä.

Kaikki vireillä olleet rikosprosessit toimittajia sekä itse Rydmania (ml. raiskausepäily) kohtaan päättyivät lopulta syyttämättäjättämispäätöksiin. Haluamme korostaa, että seksuaalisesti ahdistavaa käytöstä voi tapahtua myös ilman varsinaisen rikoksen tunnusmerkistön täyttymistä. Edustuksellisessa demokratiassa on kyse kansan luottamuksesta eikä ministeri Rydmanin käytöstä voida katsoa millään arvovaltaiseen tehtävään sopivana. Perussuomalaisten kyvyttömyys löytää luotettava henkilö omasta puolueestaan ministerin tehtävään on myös huolestuttavaa.

Ihmettelemme Petteri Orpon kyvyttömyyttä johtaa valtioneuvostoa, jonka kokoomusministerinä Rydman ei voisi toimia, mutta saman hallituksen toisen puolueen ministerinä siitä huolimatta voi. Orpon johtajuus on ollut hävettävän heikkoa koko hallitusvuoden rasismikohuista lähtien ja on ristiriitaista väittää voivansa vaikuttaa vain kokoomuksen ministerikokoonpanoon kun pääministerin tulisi johtaa koko valtioneuvostoa. Peräänkuulutamme Orpolta johtajuutta laittaa rajat myös perussuomalaisia edustavalle ministeri Rydmanille.

Vaadimme, että poliittisen toimintaympäristön ja poliittisen nuorisojärjestötoiminnan on oltava täysin häirinnästä vapaa. Kenenkään ei tule kohdata ahdistavaa käytöstä, ja jokaiseen häirintätapaukseen on puututtava asianmukaisesti.

Häirinnästä vapaan ja turvallisen poliittisen toimintaympäristön vuoksi vaadimme, että elinkeinoministeri Wille Rydman eroaa ministerin tehtävistä.

 

Demarinuoret
Keskustanuoret
RKP-nuoret
Vihreät nuoret
Vasemmistonuoret
Vasemmisto-opiskelijat
Demariopiskelijat
Keskustaopiskelijat 

Yhteystiedot tarvittaessa:

Demarinuoret: Emilia Kangaskolkka, puheenjohtaja,
0451149034,
emilia.kangaskolkka@demarinuoret.fi

Demariopiskelijat: Veera Ollikainen, vt. puheenjohtaja
+358408344847
veera.ollikainen@sonk.fi

Keskustanuoret: Jere Tapio, puheenjohtaja
0407609463
jere.tapio@keskustanuoret.fi

Keskustaopiskelijat: Joonas Soukkio, puheenjohtaja,
050 389 7260
joonas.soukkio@kol.fi 

RKP-nuoret: Dan Cederlöf, puheenjohtaja
040 080 1810
dan.cederlof@su.fi

Vasemmistonuoret: Pinja Vuorinen, puheenjohtaja,
0505019721,
pinja.vuorinen@vasemmistonuoret.fi 

Vasemmisto-opiskelijat: Nea Hakala, puheenjohtaja,
0400253898,
puheenjohtaja@vasemmisto-opiskelijat.fi

Vihreät nuoret ja opiskelijat: puheenjohtaja Selinä Nera ja puheenjohtaja Miro Ilvonen
040 358 8310,
selina.nera@vihreatnuoret.fi
040 412 9904, miro.ilvonen@vihreatnuoret.fi