Olen aikoinaan ollut kiusattu. Olin ylipainoinen lapsena, sain silmälasit ja hiukset oli aina kiinni koska vihasi hörökorviani. Olin aina toivonut että tulisin hyväksytyksi kaikkine virheineni ja erehdyksineen. Murehdin asioita vieläkin liikaa ja ne sekoittavat arjen ajatukset. Mitä mun arjessa on kuitenkin sellaista mikä on opettanut ammentamaan voimaa kaikesta menneestä?: se että se jätetään sinne.
Liityin demarinuoriin 2008. Vailla päämäärää elämästä. Mulla oli paha olla. Vaikkei se ollut mikään psykologinen tukiryhmä, olin heti kotona. Olen oppinut, kasvanut ja kehittänyt itseäni samalla kun olen halunnut antaa kaikkeni tälle järjestölle. Politiikka on vahva työkalu oman hyvinvoinnin tavoitteluun. Politiikka ei ole rakettitiedettä. Se on elämistä itselleen.
Nuorten parissa politiikan torilla vaalien alla huomasin että me demarinuoret kohtaamme nuoret heidän lailla,emme esitä, kohtaamme heidät persoonina joilla on yhteiset arvot. Oli kurjaa huomata että monen nuorisojärjestön keino herättää mielenkiinto, on jatkuva julkinen nälviminen, mielipiteen vaihtaminen sosiaalisen paineen alla tai vain coolin esittäminen huolimatta siitä otammeko vastuuta siitä sanomasta mitä viemme. Nuorille ei pidä syöttää mitä vaan. Nuorilla on ajatuksia joita mielestäni meidän pitää rohkaista esilletuomaan. Demarinuorten kannatuksen nuorten keskuudessa sanotaan olevan huono. Samoin puolueen. Ehkä se onkin. Mutta kehityksen tulee tapahtua niin että me olemme valmiit kasvamaan arvojen mukana, emme taipumaan pinnallisuuksiin ulkoisen paineen takia. En haluaisi puolueen tai Demarinuorten kasvattavan kannatustaan vain koska se on ”cool” tai koska ”meillä on parhaat bileet. Haluan että meidän arvojen nähdään pitävän aina. Haluan että eri persoonat jakavat yhteiset arvonsa ja ajatukset ilman että heille syötetään mitä tahansa puutaheinää ja että se pitäisi kestää.
Jenni
