Olen Matias Mäkynen, 25-vuotias vaasalainen oikeustieteen opiskelija, vaikuttaja ja kulttuuritoimija. Pyrin Demarinuorten puheenjohtajaksi, koska haluan ottaa Demarinuorten kanssa järjestön seuraavat askeleet Suomen merkittävimmäksi poliittiseksi nuorisojärjestöksi. Se tarkoittaa avoimempaa ja innostavampaa järjestöä, joka tukee toimijoidensa kasvua vaikuttajiksi, mutta tarjoaa myös eri tavoilla maailmaan vaikuttaville houkuttelevan yhteisön, jossa on mukava toimia.
Pitkä kokemukseni Demarinuorten ja SDP:n eri tason johtotehtävissä sekä Vaasan kaupunginhallituksesta ja -valtuustosta ovat kouluttaneet minusta tehokkaan vaikuttajan, jota oikeustieteen asiaosaaminen tukee. Monipuolinen kokemukseni vaaleista ja onnistuneista kampanjoista on opettanut hakemaan aina uusia tapoja tavoittaa ihmisiä ja antanut puheenjohtajalta vaadittavaa varmuutta esiintyjänä ja keskustelijana. Kulttuurijärjestön puheenjohtajana olen ollut tekemässä festivaalia sekä uudenlaisia tapahtumia, jotka houkuttelevat suuria ihmisjoukkoja. Ay-toiminnassa kasvaneena ja luottamusmiehenä toimittuani olen myös saanut luotua hyvät yhteydet ammattiyhdistysliikkeeseen, jota pidän luonnollisena yhteistyökumppanina.
Olen siis kokenut vaikuttaja, varma asiaosaaja ja innokas tekijä. Pitkän kokemukseni ansiosta tunnen sen valtavan potentiaalin, joka meissä on. Puheenjohtajana pystyn hyödyntämään laajan kokemukseni vaikuttamisesta, vaaleista, kulttuurikentästä ja johtamisesta täysimääräisesti. Haluan tehdä Demarinuorista järjestön, joka innostaa nuoria tavoittelemaan unelmiaan ja vaikuttamaan maailmaan, toimii osallistavana ja demokraattisena liikkeenä, joka on kiinni oman sukupolvensa ajatuksissa sekä pelastaa sosialidemokraattisen liikkeen näivettymiseltä.
Lue lisää: www.matiasmakynen.fi ja www.facebook.com/mmakynen.