Joulun aikaan on hyvä pysähtyä miettimään mennyttä. Vuosi 2013 piti sisällään piirimme osalta järjestöllisen toiminnan kehittämistä. Vuoden aikana meillä ehti olla kolme työntekijää, joista viimeisimpänä järjestösihteerin paikan ottanut Henna Kuivalainen on vakituisessa työsuhteessa ja jatkaakin samalla pestillä ensi vuoden. Olemme tämän vuoden aikana laittaneet taloutta kuntoon ja kehittäneet sen seurantaa, järjestänyt jäsenistölle tapahtumia ja piirin puolesta antanut tukemme myös osastojen toiminnalle. Piirihallitus kokousti vuoden aikana noin kerran kolmessa kuukaudessa.

Vuosi 2014 tulee olemaa kiireinen. Luvassa on puoluekokous, EU-vaalit sekä liittokokous. Vuoden aikana valmistaudumme myös tuleviin eduskuntavaaleihin. Järjestöllistä toimintaa Länsi-Suomessa tullaan myös kehittämään ennestään ja talous pyritään tasapainottamaan vuoden aikana. Toimintasuunnitelma on tehty aiempia vuosia tarkemmin ja sen raameissa tulemmekin toimimaan.

Tulevat vaalit vaativat meidän jokaisen panoksen. Demarit lähtevät EU-vaaleihin vaikeasta tilanteesta ja koko Eurooppa tarvitsee sosialidemokratiaa. Toivotankin jokaisen mukaan kampanjoimaan tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen Euroopan puolesta!

Allekirjoittanut jatkaa vuonna 2014 Länsi-Suomen Demarinuorten puheenjohtajana. Hallituksen kokoonpano on seuraavanlainen: Jarno Friimäki (Pohjanmaa), Eetu Kinnunen (Keski-Suomi), Annu Komulainen (Keski-Suomi), Inna Rokosa (Pirkanmaa) sekä Otto Mantere (varajäsen, Pohjanmaa).

Omalta osaltani haluan kiittää kaikkia piirimme aktiiveja sekä muitakin tovereita menneestä vuodesta. Minulle vuosi on antanut paljon ja opettanut vielä enemmän. Suunnatkaamme yhdessä kohti tulevan vuoden taistoja, rakkaat toverit!

Rakkain terveisin
Milla Granlund
Puheenjohtaja
Länsi-Suomen Demarinuoret

PS. Täältä löydät vuoden 2014 toimintasuunnitelman.