Viime syksynä meidän rakas Suomemme muuttui. Se muuttui niin rajusti, etteivät ihmiset pysyneet muutoksen mukana. Huonon taloustilanteen ja kasvavan työttömyyden lisäksi Eurooppaan ja Suomeen vyöryi valtava määrä hädässä olevia, poliittista ja uskonnollista vainoa sekä sotaa pakenevia ihmisiä. Lähi-Idän kriisi oli saapunut koskettamaan myös meitä.
Monet kansalaiset luonnollisesti ja täysin inhimillisesti hämmentyivät tästä ja osa tunsi pelkoa enemmän, kuin oli aiemmin tuntenut. Useita suututti, että Suomeen otetaan toisen maan kansalaisia autettavaksi, kun osa omasta kansastamme voi pahoin ja kokee kurjuutta. Toistan, että kyseiset tunteet ovat täysin luonnollisia mutta se, kuinka nämä tunteet käsittelee, onkin toinen juttu. Itsekin koen suomalaisen politiikan tällä hetkellä todella epäoikeudenmukaisena.
Tällä hetkellä tehtävät päätökset lisäävät eriarvoisuutta, vastakkainasettelua ja väestön kahtiajakaantumista. Ovatko hallituksen tekemät päätökset seurausta pakolaiskriisistä? Eivät ole. Tehdyt päätökset ovat hallituksen tekemiä arvovalintoja.
Tekstini tarkoitus ei ole yksin kritisoida hallitusta ja tehtyjä päätöksiä. Tekstini tarkoitus on avata omia ajatuksiani pakolaisista ja siitä, kuinka edellä mainitun kaltaisia tunteita voi käsitellä. Itsekin olin hämmentynyt ja jopa hiukan peloissani tilanteesta viime syksynä. Päätin kuitenkin kohdata ennakkoluuloni ja lähteä vapaaehtoistyöhön. Vapaaehtoistyössä sain kohdata ihmisiä – ihmisiä, jotka ovat ihan samanlaisia kuin itsekin olen. He rakastavat läheisiään, kaipaavat hyväksyntää, huolehtivat tulevaisuudesta ja haluavat muuttaa maailmaa.
Se, kuinka saamme heidät osaksi Suomea ja suomalaisuutta, on kotouttamispolitiikan lisäksi kiinni myös meistä itsestämme. Me voimme ja meidän tulee antaa ihmisille mahdollisuus päästä osaksi yhteiskuntaamme. Jokainen itse voi päättää, kuinka suhtautua erilaisuuteen. Jokainen meistä voi asettua puolustamaan heikompaa.
Kotouttamisesta puhuttaessa on syytä muistaa, että liikunta on universaali kieli, joka yhdistää eri kansoja. Miksei siis käärittäisi hihoja omilla paikkakunnillamme ja järjestettäisi erilaisia liikuntatapahtumia, joihin olisi vapaa pääsy katsomatta ikään, sukupuoleen, etniseen taustaan tai muihin täysin tämän kannalta merkityksettömiin asioihin?
Roosa Rinne
Uudenmaan Demarinuorten varapuheenjohtaja
jalkapallovalmentaja ja liikunnanohjaajaopiskelija
