Roosa Savolainen (22) on valittu Demarinuorten Kaakkois-Suomen piirin järjestösihteeriksi. Hän aloitti järjestösihteerinä 7.6.2021. Koulutukseltaan Savolainen on merkonomi. Savolainen on aiemmin toiminut muun muassa Suomen Ammattiin Opiskelevien liiton SAKKI ry:n liittohallituksessa kaudella 2016-2018 sekä Demarinuorten Kaakkois-Suomen piirin piirihallituksessa. Savolainen tulee työssään vastaamaan Kaakkois-Suomen Demarinuorten piirin toiminnan, talouden ja hallinnon koordinoinnista.

”Olen toiminut eri järjestöissä aktiivina ja hallituksen jäsenenä jo pitkään, onkin hienoa päästä työskentelemään Kaakkois-Suomen Demarinuorten järjestösihteerinä ja näkemään järjestötoiminnasta hallinnollinen puoli.”, kertoo uusi järjestösihteeri Roosa Savolainen innoissaan

”Kaakkois-Suomen Demarinuoret saavat Roosasta motivoituneen sekä loistavan työntekijän. Odotan innolla meidän yhteistyötä”, kertoo Kaakkois-Suomen Demarinuorten piirin puheenjohtaja Emma Luukko.

Tervetuloa töihin Demarinuorille Roosa!

Lisätiedot:

Roosa Savolainen
Järjestösihteeri
Kaakkois-Suomen Demarinuoret
roosa.savolainen@demarinuoret.fi

Emma Luukko
Puheenjohtaja
Kaakkois-Suomen Demarinuoret
emmaluukko@outlook.com