Demarinuoret on valinnut Sara Salosen, 25, liiton järjestösuunnittelijaksi. Hän tulee työskentelemään Demarinuorissa järjestöllisen toiminnan kehittämisen, alueellisen ja paikallisen toiminnan tukemisen, tapahtumasuunnittelun sekä taloushallinnon tehtävien parissa. Salonen aloittaa työt toimistolla huhtikuun alussa.

Teologiaa opiskeleva Salonen on toiminut omassa yliopistossaan ainejärjestönsä puheenjohtajana sekä ylioppilaskunnan hallituksessa. Hän on mukana myös Akavan opiskelijoiden toiminnassa.

”On mahtavaa päästä mukaan tekemään Demarinuorista entistäkin näkyvämpää ja vaikuttavampaa valtakunnallista toimijaa. Kaksien vaalien alla meillä on tähän tuhannen taalan paikka ja lähdenkin suurella ilolla ja intohimolla toteuttamaan yhteisiä tavoitteita!” Salonen kertoo.

Tervetuloa mukaan Sara!

Lisätiedot:

Simo Rissanen
Pääsihteeri
simo.rissanen@demarinuoret.fi
050 466 9003

Sara Salonen (huhtikuusta alkaen)
Järjestösuunnittelija
sara.salonen@demarinuoret.fi