Demarinuoret on valinnut uudeksi poliittiseksi suunnittelijaksi Sini Saarnin, joka aloitti tehtävässään 24.1.2024. Saarni tulee vastaamaan Demarinuorten poliittisen sisällön suunnittelusta ja kampanjoinnista puheenjohtajan ja viestintäsuunnittelijan kanssa. Saarni vastaa myös Demarinuorten työryhmistä, kannanottojen ja asiakirjojen valmistelusta, sekä Demarinuorten kansainvälisistä työtehtävistä.

“Tämä on itselleni eräänlainen homecoming! Ihanaa päästä takaisin Ympyrätalolle ja tekemään töitä maailman parhaan kasvattajaseuran eteen. Niitä toisaalta varmasti piisaakin, politiikassa kun tuppaa sattumaan ja tapahtumaan.”, Saarni hehkuttaa.

Saarni opiskelee Aalto yliopistolla taloustiedettä maisterivaiheessa. Hän on ollut mukana monissa järjestöissä ja ollut myös Demarinuorilla aktiivinen jo vuodesta 2017. Saarni on tehnyt töitä esimerkiksi Ellun Kanoilla sekä Ammattiliitto Prolla.

”Sinin kokemus järjestötyöstä ja poliittisesta vaikuttamisesta on todella vakuuttavaa. Poliittisen suunnittelijan tehtävät istuvat Sinin osaamiseen erinomaisesti ja se tulee varmasti myös näkymään ja kuulumaan liiton poliittisella sektorilla!”, pääsihteeri Sara Salonen toteaa.

Tervetuloa töihin Demarinuorille Sini!

Lisätiedot:

Sara Salonen
Pääsihteeri
Demarinuoret
p. 040 483 9976
sara.salonen@demarinuoret.fi

Sini Saarni
Poliittinen suunnittelija
Demarinuoret
sini.saarni@demarinuoret.fi