Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n liittohallitus on valinnut Sofia Julinin Länsi-Suomen piirin aluetyöntekijäksi. Sofia aloitti tehtävässä 8.12.

Tamperelainen Sofia innostui vaikuttamisesta jo 13-vuotiaana. Hän on toiminut Suomen Lukiolaisten Liitossa sekä liittohallituksessa, että Pirkanmaan piirin varapuheenjohtajana. Lisäksi Sofia on toiminut Tampereen nuorisovaltuustossa edustaen nuoria useissa lauta- ja johtokunnissa. Hän on lisäksi SDP:n varavaltuutettu sekä sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäsen.

“Odotan jo innolla, että pääsen työn touhuun sekä kehittämään Demarinuorten toimintaa Länsi-Suomessa. Viestintämme pitää olla terävämpää ja toimintamme on tarjottava aitoja ja konkreettisia tekemisen sekä vaikuttamisen paikkoja eri asioista kiinnostuneille nuorille. On mahtavaa päästä työskentelemään tärkeiden asioiden puolesta Demarinuorille!”, Sofia kertoo.

Lisätietoja:
Simo Rissanen
Pääsihteeri
050 466 9003
simo.rissanen@demarinuoret.fi