Kolumni julkaistu Sanomalehti Demokraatissa 20.2.2015
Sosialidemokratian alennustila Euroopassa ei ole ollut vuosiin mikään uutinen. Sosialidemokraattiset puolueet ympäri Eurooppaa tuskailevat laskevan kannatuksen, jäsenkadon sekä kutistuvan vaikutusvallan kanssa. Yhä useampi hallituskoalitio voidaan rakentaa ilman demareita, mikä kirpaisee kerran korvaamattomaksi kuviteltua poliittista liikettä.
Joulukuussa brittiläisen New Statesman -lehden toimittaja Neal Lawson varoitti sosialidemokraatteja synkästä tulevaisuudesta. Lawsonin mukaan liikettä uhkaa ajautuminen merkityksettömyyteen tai täydellinen sukupuutto, jos liikkeen sanomaa ei päivitetä. Huomautus oli suunnattu paitsi Britannian työväenpuolue Labourille, myös sen eurooppalaisille veljespuolueille. Aika sosialidemokratian uudistumiselle alkaa käydä vähiin.
Suomi ei ole tässä suhteessa poikkeus eurooppalaisesta valtavirrasta. SDP:n sisäinen keskustelu liikkeen poliittisesta viestistä on ollut masentavan uneliasta Paavo Lipposen pitkän valtakauden jälkeen. Puoluekokouksissa käyty keskustelu on ajautunut triviaaleihin yksityiskohtiin sekä merkityksettömien fraasien toisteluun.
Osa SDP:n kentästä on jäänyt puolueen menneisyyden vangiksi. He ajattelevat puolueen historian ja perinteiden riittävän uusien äänestäjien houkutteluun. Skotlantilainen vaaliasiantuntija John McTerran on osuvasti todennut, etteivät äänestäjät enää palkitse menneitä tekojaan juhlivia puolueita. Silti SDP:n tuoreesta vaalivideosta leijonanosa on omistettu menneille urotöille.
He, jotka yrittävät julkisuudessa määritellä uudelleen SDP:n yhteiskunnallista tehtävää, saavat täystyrmäyksen. Kun Raimo Sailas tai Juhana Vartiainen yrittävät herätellä puoluetta todellisuuteen, rientävät kansanedustajat sekä kenttäväki irtisanoutumaan näiden lausunnoista. Puolue karkottaa luotaan parhaat talouspoliittiset asiantuntijansa, kun näiden sanomiset eivät istu puolueen yleiseen liturgiaan.
Sosialidemokraateilta on kestänyt liian kauan tunnustaa paitsi jäsenilleen myös äänestäjilleen, että markkinatalous on tullut jäädäkseen osaksi tätä päivää. Yhä vapaampi markkinatalous on ollut Suomelle enimmäkseen myönteinen asia. Eikä mikään utopistinen talousreformi voi kääntää kelloa tässä suhteessa taaksepäin Suomessa tai missään muuallakaan. Tarvitaan enemmän nykyistä markkinamyönteisempää sosialidemokratiaa.
Ilman suurempaa visiota huomisesta liike takertuu lillukanvarsiin. Kunniakkaasta historiasta ponnistavan puolueen ei tarvitsisi ajautua eläkeläisten äänenkannattajaksi kalastusmaksukysymyksissä tai miekkailuun elämäntapastalinistien kanssa perustulosta. Puolueen on löydettävä rohkeutta pystyä parempaan.
Tony Blair, Gerhard Schröder ja Paavo Lipponen viitoittivat vuosituhannen taitteessa sosialidemokratian oikeille uomille. Näitä valtiomiehiä kohdellaan nyt sosialidemokraattisessa liikkeessä kuin vääräuskoisia, ymmärtämättä heidän perintöään. Heidän aikanaan sosialidemokraattiset puolueet paitsi uudistivat yhteiskuntaa, myös asettivat puolueensa vuosiksi kannatusmittausten aallonharjalle.
Sekä Blair, Schröder että Lipponen oivalsivat, että sosialidemokraattien on oltava vahvemmin keskiluokan asialla. Siis sen kansanosan, joka työllään ja veroja maksamalla ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa. Tämä politiikka ei perustunut äänekkäiden eturyhmien mielistelyyn, vaan talouskasvun ja työllisyyden päättäväiseen edistämiseen. Vaikka se toisinaan tarkoittikin ammattiyhdistysliikkeen yli kävelemistä.
Tälle keskitielle, jolta sosialidemokraattiset puolueet kerran poikkesivat, on mahdollista palata. Se vaatii rohkeutta, kykyä nähdä muuttuneen maailman reunaehdot, sekä johtajuutta toisinaan ylittää kentän ääni. Äänestäjät kyllä seuraavat perässä.
Eemeli Peltonen
kirjoittaja on Uudenmaan Demarinuorten puheenjohtaja
