Demarinuorten XXVI liittokokous on huolissaan hallituksen nuorisovihamielisestä politiikasta. Tänään on kulunut tasan vuosi Sipilän hallituksen nimittämisestä, eikä hallituksen kevättodistus ole mairitteleva. Kulunut vuosi on näyttänyt karvaasti suomalaisille nuorille, että talouden tasapainotustalkoot on vieritetty heidän niskaansa.
Opintotukileikkaukset, nuorisotakuun tuhoaminen, miljoonien säästöt opetukseen, tutkimukseen ja kehitykseen, valtavat leikkaukset ammatilliseen koulutukseen, joukkoliikenteen heikentäminen, kunnallisten nuorisopalveluiden velvoittavuuden poistaminen sekä jatkuvasti nousevat maksut murentavat suomalaisen yhteiskunnan menestystä ja nuorten uskoa tulevaisuuteen. Lyhytaikaisten säästöjen varjolla hallitus on päättänyt jättää tulevaisuuden kasvun siemenet istuttamatta.
Nuorisotyöttömyys on edelleen hälyttävällä tasolla ja hallituksen keinot tilanteen parantamiseksi hukassa. Esimerkiksi palkkatuetun työn osuus on pudonnut yli 30 prosenttia leikkausten takia, vaikka palkkatuki nimenomaan edistäisi nuorten pääsyä työnsyrjään kiinni. Tilanne on todella hankala, sillä samaan aikaan kunnat säästävät muun muassa kesätyöpaikkojen ja palkkatuettujen työpaikkojen tarjoamisesta. Lisäksi työpajatoiminnasta ja etsivän nuorisotyön resursseista leikataan.
Vaikka nuorisotakuu sisältyy edelleen myös Sipilän hallitusohjelmaan, on sen rahoitus käytännössä lopetettu kokonaan. Kauniita juhlapuheita riittää, mutta konkreettisia tekoja nuorten työllistymisen tai kouluttautumisen edistämiseen ei näy. Määrärahojen leikkaaminen kertoo nuorille karua kieltä hallituksen arvovalinnoista: autoveroa voidaan laskea ja maataloudelle löytyy lisää rahaa, mutta nuorten elintärkeistä palveluista leikataan surutta.
Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa päättäjien tulisi valaa tulevaisuudenuskoa suomalaisiin nuoriin. Nyt hallitus on valinnut linjakseen näköalattoman politiikan, joka heikentää jo entuudestaan epävarmassa asemassa olevien nuorten asemaa.
Sosialidemokraattisten Nuorten liittokokous vaatii selkeitä panostuksia nuorisotakuun toteuttamiseen ja työllistämismäärärahojen kohdentamista nuorten työllistämiseen. Liittokokous muistuttaa, että jokainen nuorten työllisyyttä tukeva toimenpide maksaa itsensä takaisin. Nuorilla on oikeus ja lupa suunnitella tulevaisuuttaan luottavaisena.