Kuusamo

Kuusamon taikaa

SPeDen vuoden toinen tapahtuma järjestetään tällä kertaa Kuusamossa 20-22.9, Retki-Etapin Lomakylässä.

Lomakylä Retki-Etappi sijaitsee 46km Kuusamosta pohjoiseen, luononkauniilla Juuman matkailualueella, Pienen Karhunkierroksen lähtöpisteessä. Mökit siis sijaitsevat ihan erämaan laidassa, kirkasvetisen Kitkajoen varrella, Oulangan kansallispuiston vieressä.

Teemana luonnonsuojelu

Viikonlopun aikana tutustutaan paikallisiin demaritoimijoihin ja heidän panokseensa sekä näkökulmaansa koilismaan luonnon kestävään säilymiseen liittyen. Puhujat tarkentuvat myöhemmin mutta tarkoituksena on saada elinkeinoelämän sekä luonnonsuojelu-yhdistysten edustajia myös kertomaan heidän mielipiteistään.

Lauantaina teemme päivävaelluksen Pienen Karhunkierroksen ympäri joka on noin 10-12km ja kestää vauhdista riippuen 5-9 tuntia joten kierrokselle osallistujat varatkaa hyvät kengät matkaan!

SPeDe tapahtuman mukaisesti iltaisin on sekä perjantaina että lauantaina saunomismahdollisuus, hyvää toveriseuraa ja mielenkiintoisia keskusteluita. Majoituksen yhteydessä on myös mahdollista kalastaa mikäli se kiinnostaa.

Osallistumismaksu: 40€

Matkakulut piiri korvaa halvimman mukaan, suosimme ehdottomasti kimppakyytiläisiä.

Sitova ilmoittautuminen PSDN:n ry:n järjestösihteeri Kauko Keskisärkälle sähköpostitse osoitteeseen kauko.keskisarkka@demarinuoret.fi 6.9 mennessä. Paikkoja on varattu 26 mutta mikäli ne täyttyvät nopeasti niin koitamma hommata lisää.

SPeDe on Suomen Periferia Demarinuorten yhteinen tapahtuma joka järjestetään vuorotellen  Itä- tai Pohjois-Suomessa.