Keräsimme tarinoita työttömyydestä ja kokemuksia aktiivimallista. Tässä niistä osa. Kaikki tarinat lähetämme työministeri Jari Lindströmille.
”Jouduin työttömäksi syksyllä 2014 kun firma missä olin ollut töissä 12 vuotta siirsi tuotantoaan Puolaan. 35-vuotiaana, vailla tutkintoa, kokeilin että on parasta sekä minulle että yhteisölle että lähden opiskelemaan. Sainkin ensimmäisen talven opinnot avoimessa yliopistossa hyväksyttyä omaehtoisena opiskeluna työttömyysetuudella. Ensimmäinen takaisku tuli syksyllä 2015 kun pääsin yliopistoon. Sain viestin TE-toimistolta ettei opintoja enää tueta. Sain kaksi vaihtoehtoa: luovuta opinnoista tai opiskele opintotuella. Pitkän harkinnan jälkeen ja vaimon tuella päätin jatkaa opintojani. Taloudellisesti se oli tietysti vaikea päätös, kun perheeseen kuluu kolme lasta ja koulumatka yliopistoon on 100 km/suunta. 300 euroa/kk (leikkauksien jälkeen 230) ei riitä pitkään.
Leikkasimme menot, jäädytimme asuntolainan, nostin opintolainan ja käytimme kaikki meidän säästömme seuraavan kahden vuoden aikana. Joulukuussa 2017 valmistuin valtiotieteen maisteriksi. Vastaan tuli heti ”aktiivimalli”. Haen kaikkia mahdollisia työpaikkoja jotka vastaavat edes vähän osaamistani. En ole sulkenut pois ”tavallisen” työpaikan vastaanottamista mutta niitäkään ei näytä kasvavan puissa. Uskon, toivon ja teen kaikkeni sen eteen että löydän työpaikan mahdollisimman pian mutta kolmasosa aktiivimallin ensimmäisestä 65 päivän jaksosta on jo mennyt. Pitäisikö minun nyt keskittyä siihen että saan kolmen päivän pätkätyö ja jättää oikea työnhakua? Vai pitäisikö minun käydä kurssi missä opin luomaan CV:n (mikä on TE-toimiston ainut kurssi tarjolla)? Yliopistossa kävin CV:n laatimisen harjoituksilla ruotsiksi, suomeksi että englanniksi.
Olen omasta mielestäni yrittänyt parhaani siihen eteen että olisin helpommin työllistävä. Pistää miettimään mitä olisin pitänyt tehdä toisin…”
Työtön, 38 vuotta
”Olen yksin asuva, 36-vuotias pitkäaikaistyötön nainen. Tuloni ovat ainoastaan työmarkkinatuki ja asumistuki, toimeentulotukea en saa koska minulla on säästössä rahaa, joista pidän kaksin käsin kiinni. Yritän epätoivoisesti etsiä töitä, mutta tuntuu että kaupungin säästötoimet ja pitkään jatkunut rekrytointikielto ovat tärkeämpiä kuin ihmisten työllistyminen. Kelpaan täällä töihin vain jos minulle ei tarvitse maksaa tästä palkkaa, toisin sanoen olen harjoittelukierteessä.
Niin, kaikille se leikattava 32€ ei välttämättä ole iso raha. Minulle on. Se on viikon ruokarahat. Raha jolla maksan laskuja. Raha jolla en elä, mutta jolla selviän.
Kiitän ja taputan itseäni selkään, etten koskaan hankkinut tähän tilanteeseen niitä lapsia joista joskus haaveilin.”
Työtön, 36 vuotta
”2010 vuodesta asti ollut enemmän ja vähemmän töissä. Kaikkiin mahdollisiin avoimiin paikkoihin lähtee hakemus aina kun semmosia jostain ilmaantuu, sekä ”piilotyöpaikkoihin” myös, mikä tarkoittaa noin 5-20 hakemusta kuukaudessa. Mitään vakituista työtä en ole saanut, ne paikat on mennyt valitettavan usein sivu suun, koska mies hakijoita on metallialalla enemmän ja miehet ei synnytä. En kyllä minäkään, mutta sitä on mahdotonta todistaa. Eikä ole katkeraa tilitystä, on jopa muutamassa haastattelussa sanottu suoraan, etteivät huoli synnytysikäistä naista töihin, koska voi jäädä pikasestikin äitiyslomalle.
Kerran pari vuodessa on yleensä lykästänyt ja olen saanut muutaman viikon tai kuukauden mittaisen määräaikaisen sopimuksen. Ei kuitenkaan aina.
Aktiivimalli tuo tullessaan harmaita hiuksia ja lisästressiä, koska ikinä ei tiedä, työllistyykö sen 65 päivän sisään vai ei, itse kun siihen on hirvittävän huono vaikuttaa. Hakijoita yhtä paikkaa kohden on kymmeniä, joskus jopa satoja, ei siellä yksi ihminen paljoa loista, vaikka olisi millainen hakemus. Lisäksi vuokrafirmojen paikat, mitä on haussa, niitä ei aina oikeasti ole olemassa, vaan ovat ”varastaneet” jonkun muun ilmoituksesta tiedot ja kokeilevat kepillä jäätä, josko yritys X tekisi sopimuksen heidän kanssaan, kun olisi tekijä tiedossa.
Itselleni aktiivimalli tietää noin 60€ pudotusta päivärahaan, jollekin se on vähän, mutta se voi juurikin olla se 60€, jolla pitäisi tankata auto tai ostaa bussilippu, jos saa sen pätkätyön. 60€ vähemmän rahaa tarkoittaa sitä, että harrastus, jolla pysyy fyysisesti ja psyykkisesti hyvässä kunnossa, pitää lopettaa ja käyttää se raha ruokaan, koska lainoja ja laskuja ei voi jättää maksamatta. Aktiivimalli ei aktivoi, lähinnä se masentaa ihmisen, joka haluaa töihin, jolla elättää itsensä.”
Työtön, 39 vuotta
”Puolisoni on pitkäaikaistyötön. Hän on lisäksi pitkäaikaisesti sairas: masennus, , sosiaalisten tilanteiden ahdistushäiriö, autisminkirjotyyppistä oiretta, lisäksi nivelet ovat kuluneet ja kipuilevat + vielä sydämen vajaatoiminta. Kela pallottelee häntä sairauslomalta kesken kaiken työttömäksi työnhakijaksi.
Hän on sairauslomalla erikoislääkärilausunnolla, mutta pudotettu työttömäksi. Hän on kyvytön hoitamaan asioitaan masennuksen vuoksi.
Aktiivimalli on suoraan sanoen itse perkeleestä. Vaivaisesta peruspäivärahasta pidätetään veroa 20%, siitä pidätetään se runsas 30 € ja vielä se karenssi kun lykätään päälle, on tilanne toivoton. Emme voi asua yhdessä, koska itse käyn työssä kauempana. Hän on käytännössä yksinasuja. Itse työskentelen pienellä palkalla 1900 €/kk. En pysty taloudellisesti tukemaan vaikka tahtoisin.”
Työttömän läheinen, 56 vuotta
”Työministerille ja koko hallitukselle tiedoksi: Työnhakija ei päätä saako työsopimuksen vai ei. Ns. ”aktiivimalli” on pelkkä leikkuri, eikä sillä ole mitään tekemistä aktivoinnin kanssa. Aktivoikaa välillä työnantajia palkkaamaan väkeä! Oikealla palkalla!”
Aktiivimallitarinan kertoja, 33 vuotta
”Olen kuljetusalalla työskentelevä mies, sivutoimisesti teen myös esiintymisiä. Työni on keikkaluonteista ja juuri sydäntalvi on tosi hiljaista työrintamalla. Aktiivimallin astuttua voimaan vuoden alusta, herätteli se minuakin etsimään töitä talven ajaksi, ettei työttömyysetuuttani leikattaisi. Tämä aktiivisuuten houkuttelu on siis kohdallani tuottanut tulosta ja töitä on luvassa koko talveksi. Ei nyt vakituiseen, mutta osa-aikaista ja keikkaluonteista kyllä. Omalla kohdallani oli tervetullut tämä aktiivimalli. Eräs tuttavanikin aikoi tehdä töitä sen verran, että aktiivisuus täyttyy. ”
Työllistynyt, 41 vuotta
”Työelämässä vaihtelevasti 1980-luvun alkupuolelta. Ammattikoulun jälkeen vakituisessa työssä kunnes 1998 lääkäri ilmoitti että on nopeasti vaihdettava ammattia. Myönnettiin työpaikasta työloma kolmen vuoden ammatilliseen kuntoutukseen, eli uuden ammatin opiskeluun. Palasin työpaikalle 2002 ja 17vuoden työsuhteeni ensiksi purettiin ja myöhemmin irtisanottiin sairauden vuoksi, vaikka kuntoutus ja työloma oli johtanut hyvään lopputulokseen. Lopulta irtisanominen tuomittiin hovioikeudessa laittomaksi. Onnistuin 2003 syksyllä pääsemään töihin, joka vakinaistui, kunnes 2012 työsuhde päättyi ’tuotannon’ siirtyessä Vietnamiin. Senjälkeen olen ollut pätkän töissä ja yrittänyt opiskella, mutta terveys ei oikein sitä kestänyt, kun tässä matkanvarrella on tullut lukuisia liitännäis-ja uussairauksia ja mahdollisuus työllistyä noin 99.9%iin työpaikoista on erittäin epätodennäköistä, eikä eläkelaitoskaan halua enää kuntouttaa. Kela…joo, kyykytyskoneisto. Minkäänlaisia ’työllistämistä edistäviä’ toimia minulle ei haluta osoittaa. Minkäänlaista realistista mahdollisuutta mihinkään aktiivimalleihin ei tietenkään ole, mutta ainahan voi tapahtua ihmeitä?”
Työtön, 51 vuotta
”Olen selkäongelmien takia työkyvytön. Kela ja vakuutusyhtiö eivät uudelleenkouluta. Nykyiseen ammattiin ja moneen muuhunkaan ei ole mahdollista työllistyä. On siis aika lailla sellainen väliinputoajaolo. Liian terve Kelalle ja vakuutusyhtiölle, liian sairas TE-palveluille ja työnantajille. Tiedä sitten mitä sitä pitäisi tehdä…”
Työtön, 37 vuotta
”Olen todella motivoitunut löytämään oman alani töitä, mutta meille vastavalmistuneille korkeakoulutetuille ensimmäisen työpaikan saaminen on vaikeaa aktiivisesta työnhausta huolimatta. En edes halua yrittää täyttää aktiivimallin vaatimuksia, jos olen pidemmän aikaa työtön. Mielummin menetän osan tuloistani, kuin teen ihmisarvoa alentavia temppuja työttömien todellisuudesta vieraantuneille päättäjille.”
Työtön, 28 vuotta
”Olen 61 vee muuttotappiopaikkakunnalla asuva työtön, jonka työllistyminen oikeisiin töihin on täällä Pudasjärvellä mahdotonta. Kotoa käsin tietysti saisi tehdä ”puhelinmyyntiä” mutta se ei houkuttele. Ellen saa tuloa vähintään ansiosidonnaisen verran kuukausittain varmasti, menee talouteni täysin sekaisin. Olen näiden puhelinmyyntifirmojen taustoja ihan julkisista lähteistä tutkinut eivätkä vaikuta luotettavilta palkanmaksajilta edes silloin, jos jotain tulosta saisi aikaan.
Olen toiminut koko työelämäni, yli 30 vuotta myynnin, markkinoinnin parissa sanomalehtialalla tekijänä ja esimiehenä ja tehnyt toimittajankin töitä. Olen ollut myös vajaan 10 vuotta vähittäiskauppa-alan yrittäjänä. Nyt olen ollut työttömänä lähes yhtäjaksoisesti elokuusta 2015 lähtien. Kun olen nyt ansiosidonnaisen lisäpäivillä voin hakea eläkkeelle heinäkuun alusta lähtien.
Harrastan monipuolisesti kulttuuria, laulan, soitan, sävellän, esiinnyn ja olen mukana myös näytelmissä. Olen julkaissut yhden levyn paikallisen runoilijan Eero Risäsen runoista säveltäen. Opiskelen venäjää. Näistä aktiviteeteista minun aikani täyttyy sopivasti. Luen kirjallisuutta.
Mikä risoo tässä aktiivimallissa on ensinnäkin nimi. Se on laki eikä mikään malli. Ja se vaatii nyky-Suomessa työttömiltä täysin mahdottomia. Kyllä aktiivisuuden määreet on helppo täyttää isossa kaupungissa, mutta tällaisilla paikkakunnilla kuin tämä Pudasjärvi ei ole monellakaan mitään toivoa oikeasta työpaikasta. Minä voin onneksi keikkailla ja täyttää sen vaatimuksen, mutta se, jolla ei tätä mahdollisuutta ole, on tuomittu. Mutta itseään joutuu keikkajärjestäjille myymään.
Ongelmahan ei varmasti ole Suomessa se, että työttömät olisivat laiskoja. Kyllä meillä korkea luterilainen työmoraali on. Mutta suuri ongelma on se, että päättäjät eivät tunnusta tosiasioita ja sano, että me tarvitsemme ihan oikeita työpaikkoja, joissa maksetaan oikeaa palkkaa. Niitä ei meillä kukaan poliitikko vaadi. Kukaan ei velvoita yrityksiä järjestämään töitä. Eivät edes poliitikot vaadi julkisia laitoksia työllistämään. Siellä ne Sipilän lampaat ovat, eivät 95 % yrityksissä, jotka ovat pieniä tai korkeintaan keskisuuria. Niillä ei juuri nykyisin ole rahkeita ketään ylimääräisiä ottaa nurkkiin patsastelemaan.
Ja kaikkein typerintä on leikata korvauksista ja koulutuksesta. Kulutuskysyntä on noin puolet kansantalouden kokonaiskysynnästä niin pienikin lovi siihen tarkoittaa irtisanomisia ja konkursseja. Ja työttömiä. Koulutusleikkaukset taas rapauttavat meidän osaamista ja kilpailukykyä.”
Työtön, 61 vuotta
”Olen 56-vuotias, pätkätyössä ja saan soviteltua ansiopäivärahaa, jota aktiivimalli myös leikkaa, ellei työpätkää löydykään. Sitten kun työnhakupakkolaki astuu voimaan, joudun spammaamaan karkeasti laskien 500-600 turhaa hakemusta työnantajille, kunnes eläkkeelle pääsyni vihdoin koittaa. Yksikään hakemukseni ei tule johtamaan haastatteluun eikä kukaan tule palkkaamaan ikäistäni edes lyhyeen työpätkään sitten, kun nykyinen työnantajani kyllästyy vanhenevaan naamaani ja lakkaa kutsumasta viikonloppukeikoille.”
Työtön, 56 vuotta
”Olen ollut työttömänä, mutta haluaisin nostaa esille erään unohtuneen asian: Työttömän halun tehdä työttömyysaikana vapaaehtoistyötä ja sen myötä osoittaa aktiivisuutensa sekä työkykyisyytensä tai -kyvyttömyyden tietyissä tehtävissä. Nyt se ei ole mahdollista, vaan suorastaan kiellettyä. Tämän johdosta maassamme on kymmeniä tuhansia ammattilaisia, jotka eivät saa hyödyntää taitojaan työttömyysaikana oman tahtonsa mukaan. Vapaaehtoinen työ on mahdollista lainsäädännön puitteissa katsoa palkkatyöksi. Eli työttömän täytyy hakea töitä, mutta omia taitoja ei saa sillä aikaa hyödyntää tai ylläpitää vapaasti, sillä tuosta aiheutuu työttömyysturvan osalta karenssi mikäli tieto päätyy työvoimaviranomaisten tietoon. En halua tietää millaiset kansantaloudelliset menetykset tämän johdosta aiheutuu, eikä kyse ole mistään pakottamisesta. Lakimme ei kannusta edes vapaaehtoisuuteen, joten siinä täytyy olla mitä merkittävin valuvika. Toivonkin, että lainsäädännössä otetaan huomioon jatkossa myös epäsuorat taloudelliset vaikuttimet, jotka joka tapauksessa tulevat jossain vaiheessa näkymään myös kansantaloudessa.”
Työttömänä ollut, 31 vuotta
”Työttömänä olen ollut 1.1.2018 alkaen. Vajaan kuukauden aikana olen lähettänyt kymmeniä hakemuksia. Uuden CV:n teki ammattilainen. Asun Heinolassa ja olen ulottanut työhakuni myös Lahteen ja Hämeenlinnaan. Viime vuoden kävin Heinolasta työssä (vuoden määräaikainen projekti) Helsingissä (2x140km). Olen sosiaalialan moniosaaja, mutta minulla ei ole korkeakoulututkintoa. Olen lasten ja nuorten erityisohjaaja. Pitkä ja monipuolinen työkokemus mm sosiaalityöstä, lastensuojelusta, nuorisopsykiatriasta, lastenkotityöstä, päihde,-vammais- ja mielenterveystyöstä sekä työstä pakolaisten ja maahanmuuttajien parissa. Todella paljon annettavaa ja tosissani etsin työtä! TE-toimistolla ei lähimaillakaan ole tarjota alaani sopivaa ja/tai taitojani ja osaamistani kartuttavaa koulutusta. Minullahan on vielä kolmen kuukauden ammattisuoja, mutta on tarjottu betoniraudoittajan koulutusta ja kerrossiivoojan työtä 62-vuotiaalle! Koska olen terve ja monilla on monipuolista osaamista (mm esimiehenä ja kouluttajana), haluaisin tehdä vielä monta vuotta töitä, että osaamiseni ei menisi hukkaan!
Olen siis hyvin AKTIIVINEN ja tuntuu hurjalta, että päivärahani laskisi 1.4. alkaen.
TE-keskuksesta kerrotaan, että vastuuvirkailijani on tehnyt minusta kartoituksen; kuulematta ja tapaamatta minua! Hänen puhelinnumeroaan minulle ei anneta enkä saa varata käyntiaikaa! Soittopyynnön olen jättänyt hänelle kaksi viikkoa sitten!”
Työtön, 62 vuotta
”Olen tehnyt työurani (41 v) saman työnantajan palveluksessa (valtio). Pari vuotta sitten yt-neuvotteluissa pyysin tulla irtisanotuksi (sairautena mm. sorminivelrikko, työterv.lääkäri ehdotti osatyökyvyttömyyseläkkeen hakemista. En kuitenkaan halunnut (jaksanut) hakea. Eivät sanoneet minua toiveestani huolimatta kuitenkaan irti, vaan minua nuoremnatkin saivat lähteä. Minulle lisättiin kenkää saaneiden töitä. Vuoden verran jaksoin ja sitten sanoin itseni irti. Nyt olen ansiosidonnaisen lisäpäivillä. Kesäkuussa (vajaan puolen vuoden kuluttua) voin kuulemma hakea eläkettä. Eli kyllä minun kohdallani aktiivimalli on selvä työttömyysturvan heikennys. Enkä näe mitään järkeä hakeutua enää mihinkään Te tston höpö höpö kurssille tms. Onneksi omalla kohdallani tämä heikennys jää aika pieneksi, mutta miten käy esim minua hieman nuorempien syrjäseuduilla asuvien ym. Törkeää työttömien kyykytystä eikä mallissa ole lainkaan huomioitu, että työttömiäkin on eri elämäntilanteissa olevia.”
Työtön, 61 vuotta
”Olen introvertti ja erityisherkkä, ja minua on kiusattu niin kauan kuin muistan. Päiväkodista ja esikoulusta lukion loppuun. Päivittäinen kidutus, niin fyysinen kuin henkinen, olivat minulle arkea. Opettajia ei tietenkään kiinnostanut. Eiväthän heidän mallioppilaansa voisi sellaista tehdä. Ehkäpä koulun maine olisi kärsinyt, jos opettajat olisivat myöntäneet sellaista tapahtuvan. Vihasin ja viiltelin itseäni, koska uskoin syyn olevan minussa – niinhän minulle oli monesti väitetty. Aloin myös vihata muita ihmisiä, koska he olivat niin julmia, ja ne jotka eivät kenties mitään suoraan tehneet, katsoivat vain vierestä tai käänsivät katseensa pois.
Olen aina ollut hieman erakkoluonne, mutta olen varma, että nuo tapahtumat sysäsivät minua osaltaan etäämmälle muista ihmisistä. Jokaisessa työpaikassa, missä olen lyhyitä aikoja ollut, ihmisissä on ilmennyt samanlaisia käytösmalleja kuin kouluaikojen kiusaajissa. Nälvimistä, vähättelyä ja simputusta. Mikäli olen ilmoittanut, että en kykene tekemään asiaa x, minut on oitis nakitettu kyseiseen hommaan, ja sitten olen saanut naurut ja haukut, kun en ole siitä selviytynyt. Mikäli olen sanonut, että työskentelen heikosti ryhmässä ja tarvitsisin oman tilan missä tehdä työni rauhassa, minut on varta vasten viskattu ihmisjoukon ja hälinän keskelle. Sitten on voitu hyvällä omallatunnolla moittia, kuinka en kuuntele, keskity enkä yritä, ja kuinka en tee kyllin paljon, nopeasti tai tehokkaasti.
Masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä olen sairastanut arviolta 7-vuotiaasta saakka, tosin masennus diagnosoitiin vasta ollessani 23 ja ahdistuneisuushäiriö ollessani 29. Kiusaaminen jätti jälkeensä myös PTSD:n. Syitä näille sairauksille lienee turhaa arvailla. Takana on yksi vuoden ja yksi kahden vuoden lääkitysjakso, jotka molemmat lopetettiin lääkärin kanssa yhteisellä päätöksellä, ettei lääkkeistä ole mitään apua. Kun masennus jälleen uusiutui ja lääkitys määrättiin taas aloitettavaksi, seurasi ensimmäinen paniikkikohtaukseni. Terapiassa olen käynyt useaan otteeseen, mutta sekin lopetettiin toimimattomana. Yksikään terapeutti kun ei voi muuttaa maamme johtajien käytöstä ja sitä, mitä he meille tekevät, ja se on nykyisen tilani ainoa syy.
Minulla on – ihme kyllä – ammattikorkeakoulututkinto. Olen päässyt rimaa hipoen läpi peruskoulusta, lukiosta ja ammattikorkeasta. Tosin puolivälissä opintojani huomasin, että ala oli täysin väärä, mutta kävin koulun loppuun siitä huolimatta, koska en halunnut opintovuosien valuvan hukkaan. Muistoksi koulusta jäivät kroonistuneet selkäkivut, jotka minulla on seuranani edelleen 6 vuotta myöhemmin. Olen tästä huolimatta tietyissä rajoissa melko liikunnallinen ihminen, mutta silti vaivaani suositellaan vain lisää jumppaa ja liikuntaa ilmoittaessani, että en voi ottaa vastaan työtä, missä pitää istua tai seistä pitkiä aikoja, tai missä pitää nostaa raskaita taakkoja. Mikäli liikuntaa vielä lisäisin, en muuta ehtisi tehdäkään kuin jumpata. Mutta jumppahan on toki halvempaa kuin kipujen syyn tutkiminen. Kun on myös masennusleima otsassa, niin kaikki kivut tai ongelmat oletetaan kuvitelluiksi.
Yhdessäkään pidempiaikaisessa työpaikassa en ole ollut. Olen aina päätynyt puoli-ilmaiseksi harjoittelijaksi tai tuuraajaksi, johon kukaan ei halua tutustua, koska poistun talosta pian kuitenkin. Harjoittelijat ovat myös nokkimisjärjestyksessä alimpana, joten kaikissa työkokemuksissani on vahvasti läsnä tietynlainen ovimaton rooli. Työn tekeminen on siis ollut minulle yhtä kuin yleisenä sylkykuppina vakinaisille oleminen. Harjoittelija- tai tuuraajapaikasta toiseen hyppiminen tekee lisäksi todella hyvää jo ennestään maan rakoon poljetulle itsetunnolleni… eiku. Olen myös kaiketi yleisellä mittapuulla tylsä ihminen, koska en polta, seuraa urheilua tai tosi tv:tä tai harrasta viihteellä käyntiä. Mikäli juon, juon kuulema liian vähän.
Työvoimatoimistossa olen sanonut, että tuskin minusta ikinä tuleekaan kokoaikatyökykyistä, ja olen painottanut, että en halua olla tekemisissä ihmisten kanssa. Silti minusta yritetään väkisin leipoa pirteää, positiivista, reipasta ja sosiaalista puhelinmyyjää. Ketään ei kiinnosta, kun sanon haluavani tehdä töitä YKSIN ja rauhassa, koska sellaisessa hommassa minä loistan ja kaikki voittavat. Mutta ei, kun pitää sosiaalistaa ja kuntouttaa. Masennusleima kaiketi hankaloittaa asioita jälleen, kun yritän kertoa ihmisille rajoitteistani. Kun kerron faktoja, että minulla ei yksinkertaisesti ole aivoja kirurgiksi, hermoja poliitikoksi, kuntoa lähetiksi tai muuttoavustajaksi tai sosiaalisuutta kassaksi, saan kuulla olevani asenneongelmainen, ja että kyllä kun vain tarpeeksi uskoo, voi tehdä ihan mitä hyvänsä.
Ylläoleva on ehkäpä masentavinta ja lannistavinta mitä olen ikinä kuullut.
Kävin myös jokunen vuosi sitten ammatinvalintapsykologin juttusilla. Kuukauden ajan yritimme etsiä minulle sopivaa alaa, mille voisin lähteä opiskelemaan. Löysimme yhden ainoan, joka oli edes osittain kelvollinen. Haastattelussa kuitenkin kävi ilmi asioita, joita en olisi kyennyt tekemään, joten siinä meni sekin. Minulla ei siis ole aavistustakaan, mitä haluaisin tai voisin tehdä. Kaikki mikä kiinnostaisi ja millä olisi minulle merkitystä, on hyväntekeväisyystyötä. Välillä on myös eläkkeen hakeminen käynyt mielessä, koska vajaakuntoiseksi jäänyttä ei kukaan halua palkata. Tosin epäilen, etten ole kyllin huonokuntoinen eläkkeelle. Lääkärit kieltäytyvät kirjoittamasta minulle diagnooseja. Niitä kuulema vältellään nykyisin ja uskotaan jumpan sekä positiivisen ajattelun eheyttävään voimaan. Lieköhän päättäjillämme on jotakin tekemistä asian kanssa. Veikkaisin, että lääkäreitä on kielletty päästämästä ihmisiä eläkkeelle, jotta yrityksillä olisi enemmän työvoimaa orjatöihin.
Mikäli joskus onnistunkin ihmeen kaupalla löytämään jonkin lyhyemmän homman, olen burn outin partaalla sen loppuessa. Kaksi burn outia minulla on ollutkin – toinen vielä ollessani koulussa ja toinen työelämässä. Viimekertaisessa työpaikassa harjoittelijat perehdyttivät toisia harjoittelijoita, koska vakkareilla oli niin kiire. Joitakin kohteita emme ehtineet siivota loppuun, koska oli jo ehdittävä seuraavaan kohteeseen. Jouduin painostettuna nostelemaan raskaita koneita, ja kun kahta viikkoa ennen pestin loppumista ammattilainen tuli lopulta perehdyttämään koko joukon, hän käski minun lopettaa nostelun, koska näytti kuulema niin kivuliaalta.
Tiivistettynä siis: minulla ei ole yhtäkään positiivista kokemusta koulumaailmasta eikä työelämästä. Haluaisin osallistua kykyjeni ja jaksamiseni mukaan ja parhaimmassa tapauksessa elättää itseni, mutta siitä tehdään kovin vaikeaa. Yrittäjäksi tällaisesta hermorauniosta ei todellakaan ole. Vaikka antaisin itsestäni 101%, se on aina liian vähän. Eläke houkuttelisi siksikin, että tuolloin voisin ansaita pieniä summia tekemällä osa-aikatöitä, mutta ilman pelkoa nälän näkemisestä tai kaduille joutumisesta. Kansalaispalkka tai perustulo olisivat olleet pelastukseni, mutta kiitos hallituksen, tuskin tulen koskaan näkemään kumpaakaan.
Työttömyys on latistanut itsetuntoni lähes olemattomiin, mutta ainoastaan orjuus voisi latistaa sitä entisestään. Ilmaistyöt ja kaikenlainen tyhjänpäiväinen puuhastelu eivät minun silmissäni ole ”kopin ottamista” tai ”aktivoimista.” Ne ovat puhdasta nöyryytystä ja hyväksikäyttöä. Puhumattakaan näistä ”kursseista”, missä opetellaan sanomaan käsipäivää, vaihtamaan vaatteet ja pesemään hampaat. Näin ala-arvoinen ihmisten kohtelu herättää minussa sen tasoisia vihan tuntemuksia, millaisia en tiennyt olevan olemassakaan.
Olen aina ollut hieman ihmiskammoinen ja -vihainen tyyppi, mutta viimeisen parin vuoden aikana viimeisetkin rippeet halustani olla osa tätä yhteiskuntaa ovat kadonneet täysin. Lähes jokaisesta lööpistä ja uutisjutusta saan lukea olevani turha kuluerä ja roskaa, jonka pitäisi oppia paikkansa, ja jota pitää hieman kepittää, jotta laiska perse nousisi kotisohvalta ”yhteisiin talkoisiin”, joihin maamme rikkaimmat eivät ole sentilläkään osallistuneet. Mitä enemmän minua kiristetään ja pakotetaan, sitä syvemmäksi juopaa minun ja muiden välillä kaivetaan.
Toivon hallitukselle kaikkea sitä pahaa mitä he ovat muille aiheuttaneet. Toivottavasti he menettävät kaiken, putoavat pohjalle, eikä ketään ole heitä siellä auttamassa. Kun he yrittävät pyytää apua, heitä katsotaan alentavasti ja todetaan, että itsepä olet tuohon tilanteeseen hankkiutunut, että menepä laiska orjatöihin niin sillä kaikki ratkeaa. Toivon heille kaikki synkimmät painajaiseni ja pelkoni, ennen kaikkea sen, että et voi enää kävellä kaduilla ilman, että näet pelkkiä vihollisia kaikkialla. Jokainen katsoisi sinua kuin paskaläjää, mikäli tietäisivät sinun olevan työtön, ja olisivat valmiit antamaan sinun kuolla, mikäli et suostuisi alentumaan orjaksi.”
Työtön, 30 vuotta
