Jenni Lang on aloittanut työnsä Demarinuorten keskustoimistolla projektisihteerinä ja Noora Kettunen järjestösihteerinä Savo-Karjalan piirissä.

Jenni Lang on aikaisemmin toiminut muun muassa Helsingin Demarinuorten varapuheenjohtajana, Demarinuorten kv- ja toisen asteen koulutuspoliittisessa työryhmässä sekä Suomen Ammattiin Opiskelevien Litto – Sakki ry:n hallituksessa. Hän on valmistunut puusepäksi entisen Helsingin Tekniikan Alan Oppilaitoksesta HELTECH:stä nykyisestä Stadin Ammattiopistosta vuonna 2010.

Lang työskentelee Demarinuorten ja Kalevi Sorsa -säätiön talouspoliittisen kesäkoulun parissa. Hänen työhönsä kuuluu myös liittokokouksen ja kesäleirin järjestämiseen kuuluvia työtehtäviä.

”Todella siistiä päästä kehittämään Demarinuorten tapahtumia. Viimeisen vuoden ajan työskentelin Helsingin Kaupungin Nuorisoasiainkeskuksen tapahtumatuotannoissa ja siitä varmasti sain hyvät eväät tulevaan koitokseen” kertoo Lang.

Noora Kettunen on toiminut aikaisemmin muun muassa Demariopiskelijoiden liittohallituksessa, Joensuun Demarinuorten johtokunnassa sekä Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) puheenjohtajana. Hänet palkittiin vuonna 2015 Demarinuorten Vuoden aktiiviksi. Noora on valmistunut vuonna 2010 nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi ja opiskelee nykyisin Itä-Suomen yliopistossa luokanopettajaksi.

”Odotan innolla, että pääsen näkemään Demarinuorten toimintaa tästä näkökulmasta. Tulevan vuoden aikana kuntavaalit ovat ehdottomasti  mielenkiintoisin sekä ykkösjuttu tässä työtehtävässä”, kertoo Kettunen. Järjestösihteerin tehtäviin kuuluu vastata Savo-Karjalan, Joensuun Demarinuorten sekä Joensuun Työväenyhdistyksen kunnallisvaaliprojektista sekä muista tapahtumiin, taloudenhoitoon, hallintoon ja tiedotukseen liittyvista tehtävistä.

Lisätiedot:
Miikka Lönnqvist
puh. 050 542 0160