Koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi Demarinuoret noudattaa SDP:n ja Marinin hallituksen ohjeistusta ja pitäytyy järjestämästä yleisötapahtumia toistaiseksi.

Tämän vuoksi 21.-22.3. suunniteltu Demarinuorten Työelämäseminaari perutaan. Osallistujille ilmoitetaan asiasta sähköpostitse. Demarinuorten tapahtumien peruminen koskee valtakunnallisia tapahtumia, sekä alueellisten piirien ja osastojen tapahtumia. Liittohallituksen, piirihallitusten ja työryhmien kokouksia pyritään järjestämään lähikuukausina joustavasti etäyhteyksien kautta.

Demarinuorten keskustoimisto ja työntekijät peruuttavat kotimaan ja ulkomaan työmatkat. Lisäksi Demarinuorten kansainväliseen toimintaan liittyvä matkustaminen keskeytetään toistaiseksi. Demarinuorten työntekijät työskentelevät toistaiseksi etänä ellei ole välttämätöntä toimia toisin.

Maan hallitus suosittaa, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Lisäksi suositellaan, että myös muiden kokoontumisten järjestäjät harkitsevat riskiarvioiden pohjalta vastaavien tilaisuuksien järjestämistä.  Demarinuorten sääntömääräinen liittokokous on ollut määrä pitää toukokuun 22.-24. Tiedotamme jäsenistöä mahdollisimman pian toimenpiteistä liittokokouksen suhteen.

Seuraamme tilannetta tarkoin yhdessä SDP:n kanssa. Näiden toimien tavoitteena on osaltaan hillitä koronaviruksen leviämistä. Jos mietitte mitään, älkää epäröikö ottaa yhteyttä Demarinuorten pääsihteeriin Veera Alahuhtaan tai puheenjohtajaan Mikkel Näkkäläjärveen.

Muuten suosittelemme seuraamaan Valtioneuvoston viestintää Valtioneuvoston internet-sivuilla sekä Facebook- ja Twitter-kanavissa.

Ohessa Valtioneuvoston tiedote, josta löytyy hyvät yleisohjeet koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi: https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/hallitus-paatti-suosituksista-koronaviruksen-leviamisen-hillitsemiseksi

 

Lisätiedot

Veera Alahuhta

Pääsihteeri

veera.alahuhta@demarinuoret.fi

+358407696376

 

Mikkel Näkkäläjärvi

Puheenjohtaja

mikkel.nakkalajarvi@demarinuoret.fi

+358400765002