ALUE- & PAIKALLISTOIMINTA
Mukaan piiritoimintaan?
Demarinuoret tarjoaa toimintaa ympäri Suomen. Meillä on kahdeksan piirijärjestöä, jotka järjestävät erilaisia tapahtumia ja koulutuksia paikallisesti. Tutustu oman piirisi toimintaan ja tule rohkeasti mukaan porukkaan. Jos et ole varma mihin piiriin kuulut, niin ota yhteyttä Demarinuorten toimistoon ja me autamme sinut alkuun.
Lue alta alueiden kuulumisia, blogeja ja kannanottoja!
Vastike hallituksen “kasvu”riiheen
Hallituksen “kasvu”riihen päätökset ovat kokonaisuutena suuri pettymys. Erityisen pettyneitä olemme kuitenkin viestintään tehdyistä päätöksistä, esimerkiksi vain hallitukselle mieluisia...
Leo Liukkonen: SDP on vasemmistopuolue — sitä ei pidä unohtaa
Demareille tuli epäilemättä vaalivoitto Helsingissä. Aivan pormestariuteen kannatus ei tällä kertaa riittänyt, mutta paikkoja tuli silti huimat kahdeksan lisää. Viimeksi kannatus oli näin hyvää...
Taistelu Ukrainan vapaudesta ja lännen tulevaisuudesta
Ukrainan sota on yksi aikamme merkittävimmistä konflikteista, jossa ei taistella ainoastaan maantieteellisistä rajoista, vaan myös arvoista, identiteetistä ja tulevaisuuden näkymistä. Tämä sota...
Hallituksen leikkaukset ovat iskeneet kyntensä Jorvin sairaalan päivystykseen
Menin perheeni kanssa illalla Jorvin päivystykseen eikä lopputulos yllättänyt ketään meistä. Odotusaulassa olevassa televisiossa näkyi mittari, joka osoitti punaista. Vastaanottovirkailija...
Kunnianpalautus ammatilliseen koulutukseen
Perjantaina 31.1 Suomessa vietettiin ensimmäistä kertaa ammattiosaamisen päivää, jonka tarkoituksena on nostaa esille ja keskusteluun ammattikoulutuksen merkityksellisyys ja tärkeys niin...
Blogi: Terveisiä Kosovosta!
Terveisiä Kosovosta, jossa olin 11-15.11. 2024 välisenä aikana ja osallistuin Demo Finlandin ja PIPS:in (Pristina Institute for Political Studies) järjestämälle opintomatkalle. Opintomatkalle...
Trump voitti, kuinka kusessa olemme?
Donald Trump on valittu uudelleen Yhdysvaltojen presidentiksi. Tämä paluu on harvinainen temppu, sillä ainoastaan Grover Cleveland on tässä aiemmin onnistunut 1800-luvun lopulla. Erona näillä...
Me puhumme teoin, ilman tekoja
“Me puhumme teoin” -kampanja, jonka Suomen nykyinen hallitus lanseerasi vastatakseen rasismin haasteisiin, on epäonnistunut jo kampanjan alkumetreillä, kun edes kaikki hallituspuolueet eivät...
Jengirikollisuuden lisääntymisen juurisyy on epäonnistunut sosiaalipolitiikka
Jengirikollisuuden lisääntymisen juurisyy on epäonnistunut sosiaalipolitiikka