Me Pohjois-Suomen Demarinuoret pidämme kokoomuksen päätöstä kääntää selkänsä yhtenäiselle Euroopalla vastuuttomana ja Suomen edun vastaisena. Kokoomus on ilmoittanut äänestävänsä tyhjää Euroopan unionin elvytysrahastoa koskevassa äänestyksessä, joka tarvitsee läpi mennäkseen ⅔ enemmistön eduskunnasta annettavista äänistä. Useat puolueen kansanedustajista ovat myös ilmoittaneet äänestävänsä elvytysrahastoa vastaan. 

Euroopan unioni on Suomen viennin suurin markkina-alue, ja sen nopea jälleenrakentaminen koronapandemian aiheuttamasta talouskriisistä elvytysrahaston avulla on äärimmäisen tärkeää maallemme. Elvytysrahaston mahdollinen kaatuminen puolestaan vaarantaisi Suomen viennin, talouskasvun ja työllisyyden, puhumattakaan EU:n yhtenäisyydestä. 

Elvytysrahaston vaarantaminen onkin täysin käsittämätöntä toimintaa itseään Suomen bisnes- ja eurooppamyönteisimmäksi kutsuneelta puolueelta. Elinkeinoelämäkin seuraa kauhulla kokoomuksen toimintaa. Populismille kumartelu ja pelko äänestäjien menetyksestä vaikuttaa olevan kokoomukselle tärkeämpää kuin Suomen etu. Kokoomus alkaakin muistuttaa avoimessa riitelyssään ja sisäisten kuppikuntien joustamattomuudessa 1980-luvulla hajonneita kansandemokraatteja.

Suomen paikka on Euroopan unionissa. Sen perusteena ovat yhteiset liberaaliin demokratiaan kuuluvat arvot, sekä talous- ja turvallisuuspolitiikka. Tässä tilanteessa Suomen ei pidä keikuttaa EU-venettä, sillä Suomi ja muu Eurooppa tarvitsevat vahvaa Euroopan unionia. EU:n poliittisesta ja taloudellista epävakaudesta hyötyisivät vain totalitaristiset valtiot, kuten Venäjä ja Kiina. 

Me Pohjois-Suomen Demarinuoret lähetämmekin vahvan viestin Kokoomuksen puoluejohdolle: Seisokaa rohkeasti niiden eurooppalaisten arvojen takana joita olette aikaisemmin tukeneet ja puolustaneet. Äänestäkää EU:n elvytysrahaston puolesta tulevassa äänestyksessä, äänestäkää Suomen viennin, talouskasvun ja työpaikkojen puolesta.

Pohjois-Suomen Demarinuoret

Yhteyshenkilöt:
PSDN:n puheenjohtaja Maija Mietala
PSDN:n järjestösihteeri Janne-Pekka Niemimäki