Meitä ikuisia unelmoijia on tavattu leimata naiiveiksi, asioista mitään ymmärtämättömiksi. Utopistisen puheen vaientaminen ja vaihtoehdottomuus kuitenkin halvaannuttavat. Politiikka on parhaimmillaan aina unelmia. Ilman toivoa paremmasta olisimme kiinni ikuisesti menneessä: ilman yhtäläistä äänioikeutta, tasa-arvoista avioliittolakia tai esimerkiksi elämiseen riittävää palkkaa.
Aivan aluksi haluan täsmentää, että puhuessani tulevaisuuden hyvinvointivaltiosta, en oikeastaan tarkoita sitä, kuinka voimme turvata nykysysteemin. Ja kuinka voisinkaan, kun puolet sanasta hyvinvointivaltio tarkoittaa tänään eri asioita, kuin vuosikymmeniä sitten. Hyvin- tai pahoinvointi eivät ole enää pula-aikaa, eivät liioin ruttoa ja eivät välttämättä ihmisten sortoa siinä mielessä, jossa aikanaan sen käsitimme.
Usein sanotaan, että työ luo hyvinvointia ja on parasta sosiaaliturvaa. Mutta kumpi painaa vaakakupissa enemmän – tilinauhan loppusumma vai se, millaisen määrän ja millaista työtä palkan eteen on painanut? Minulle kestävä työelämä tarkoittaa säällisten työehtojen lisäksi sitä, että järjestelmä huomioi erilaiset elämäntilanteet. Tämä edellyttää parempaa työhyvinvointia sekä enemmän joustoja ja elinikäistä oppimista. Jokaisella tulisi olla aito ja yhtäläinen mahdollisuus osaamisensa täydentämiseen jo työssäkäynnin aikana.
Laadun lisäksi on viisautta pohtia, mitä ylipäätään pidämme työssä tavoiteltavana. Minulle ajatus kuuden tunnin työpäivästä ei kuulosta hassummalta. Kiireellä tai massiivisella työmäärällä voi toki oikeuttaa olemassaolonsa, mutta tuottavuudesta se ei välttämättä kerro mitään. Lyhyemmän työajan kategorinen torppaaminen onkin tarina siitä, kuinka aiheeseen suhtaudutaan kuin liukuhihnaan. Aina on tehtävä enemmän, nopeammin ja paremmin.
Oravanpyörä, jossa taloudellinen kasvu ja yhteiskunnan rattaat pyörivät materiaalisen kulutuksen ympyrää, ei ole hyvä ihmiselle, mutta ei liiemmin ympäristöllekään. Kestävässä tulevaisuudessa BKT:n rinnalla tarkastellaan myös sosiaalisia ja ympäristömittareita. Lähitulevaisuudessa kestävän elpymisen rinnalla onkin jälleenrakennettava myös paljon muuta. Talouden tai työmarkkinoiden toipuminen ei järin lohduta heitä, jotka ovat pudonneet yhteiskunnan turvaverkkojen ulottumattomiin. Liian moni kamppaili esimerkiksi päihdeongelman tai masennuksen kanssa jo aiemmin. Koska varhainen tuki on aina kaikista vaikuttavinta, tarvitaan terapiatakuu nyt – ei vuosien päästä.
Uupumus, ylisuorittaminen ja mielenterveyden haasteet liittyvät myös opiskeluun. Jos ja kun Suomi haluaa olla korkean osaamisen maa, nousevat uudet sivistysavaukset keskiöön. Kaupungistumisen ja digitalisaation keskellä esimerkiksi nettiyliopisto ja -kirjastot, voivat olla käänteentekeviä ideoita. En tarkoita, että kaikki palvelut tulisi siirtää verkkoon, mutta miksi olla hyödyntämättä paremmin sitä kokonaisuutta, jossa vietämme jo nyt tunteja joka päivä?
Tiedän, että utopiatkin ovat rajallisia. Kukin meistä hahmottaa nykyisyyttä omalla tavallaan ja luo käsityksen siitä, mitä yhteiskunta on tai ei ole. Kalevi Sorsa sanoi aikanaan viisaasti, että ”Uuden valloittaminen vaatii rohkeutta”. Nuorisoneuvola, kuuden tunnin työpäivä, Yleisturva ja hiilineutraalius edustavat meille Demarinuorille tätä rohkeutta. Toivon, että sinäkin innostut kertomaan utopiasi ääneen. Maailmaa voi nimittäin muuttaa, tarvitaan vain rohkeita ihmisiä.
Lisätiedot
Pinja Perholehto
Demarinuorten puheenjohtaja
pinja.perholehto@demarinuoret.fi
p. 040 0596 521
