Uudenmaan Demarinuoret ovat huolissaan viimeaikaisesta eläkekeskustelusta ja haluavat muistuttaa pääministeri Rinnettä, ettei työntekoon perustuvaa eläkejärjestelmää tule sekoittaa vastikkeettomaan sosiaaliturvaan. Rahastoiva eläkejärjestelmämme on sopimus toimeentulosta eri sukupolvien välillä ja paras järjestelmä pitämään huolta sukupolvien välisestä luottamuksesta. Siksi Uudenmaan Demarinuoret pitävät pääministeri Rinteen esitystä nykyisten eläkevarantojen käyttämisestä vastikkeettoman sosiaaliturvan tavoin pienempien eläkkeiden korottamiseen kestämättömänä.

“Eläkeläisköyhyys on aito ongelma, johon tulee puuttua sosiaaliturvan ja verotuksen kokonaisuutta uudistamalla, ei kähveltämällä nykyisiä eläkevarantoja. Nykypäivän ongelmia ei voida korjata tulevaisuuden kustannuksella”, jatkokaudelle valittu Uudenmaan Demarinuorten puheenjohtajaksi valittu Sami Salminen muistuttaa.

Suomalaisen hyvinvointivaltion tulee vastaisuudessakin rakentua vastikkeettoman sosiaaliturvan ja vastikkeellisen, työeläkemaksuihin perustuvan eläkejärjestelmän varaan. “Eläkekassojen leikkaamisen sijaan eläkeläisköyhyyttä tulisi torjua tehokkaammin nopealla sosiaaliturvajärjestelmän kokonaisuudistuksella ja pieni- sekä keskituloisten verotusta helpottamalla. Demarinuorten ehdottomaan Yleisturvaan perustuvan SDP:n sosiaaliturvamallin tulee edetä pikaisesti tällä vaalikaudella”, Salminen jatkaa.

Uudenmaan Demarinuoret toivovat maan hallitukselta sekä SDP:ltä rakentavaa keskustelua suomalaisen työeläkejärjestelmän tulevaisuudesta. Rinteen hallituksen sekä SDP:n tulee olla kärkijoukoissa luomassa sukupolvipolitiikkaa, jolla paitsi tunnustetaan nykypäivän haasteet, mutta ennen kaikkea luodaan uskoa yhteiseen parempaan huomiseen. “Juuri tästä eläkekeskustelussa on nuorten osalta kyse: tulevaisuuden toimeentulon ja tulevaisuususkon takaamisesta”, puheenjohtaja Sami Salminen päättää toiveikkaana.


Tiedote henkilövalinnoista:

Uudenmaan Demarinuoret kokoontuivat syyskokoukseensa Hämeenlinnaan. Vuonna 2020 yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa heinolalainen kaupunginvaltuutettu Sami Salminen (21v).

“Tulevana vuonna Uudenmaan Demarinuoret tulee satsaamaan toimintaansa aivan uudella tasolla. Aloitamme laajan kampanjan nuorten saamiseksi ehdolle kuntavaaleihin. Todellisuudessa vuoden 2021 kuntavaalit käydään jo ensi vuonna ehdokasasettelun muodossa. Siksi onkin tärkeää saada jokaiseen piirin alueen kuntaan nuori demariehdokas” puheenjohtaja Salminen toteaa innostuneesti.

Uudenmaan demarinuorten hallitukseen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Otto Arola (Hyvinkää), Enni Ervasti (Espoo), Olli Tuovinen (Riihimäki), Kimi Uosukainen (Lahti), Heidi Kuukkanen (Vantaa) ja Reeta Vaahtera (Espoo). Varajäseniksi hallitukseen valittiin Tapio Ryynänen (Kirkkonummi), Tuukka Eronen (Tuusula) sekä Matilda Stirkkinen (Vantaa).