Uudenmaan Demarinuoret vaatii ensi vaalikaudella toteutettavaksi nopeaa junayhteyttä Helsingin ja Turun välille. Tunnin junaksi kutsuttu ratayhteys tarkoittaisi toteutuessaan, että tulevaisuudessa junalla Helsingin ja Turun välimatka taittuisi tunnissa. Tämä tarkoittaisi junayhteyden voimakasta kehittämistä toteuttamalla muun muassa uusi rata välille Espoo-Lohja-Salo sekä kaksoisraiteistamalla Turun ja Salon välisen rataosuuden.

– Tunnin juna olisi merkittävä investointi Etelä-Suomen kilpailukykyyn ja työelämään. Parhaimmillaan se liittäisi yhteen pienempiä työssäkäyntialueita metropolialueen työssäkäyntialueen kanssa. Pidämme tärkeänä, että hanke kirjataan tulevan hallituksen ohjelmaan, Uudenmaan Demarinuorten vastavalittu puheenjohtaja Eemeli Peltonen toteaa.

Tunnin junaa ovat aikaisemmin esittäneet useat tahot, kuten Varsinais-Suomen liitto sekä Uudenmaan liitto, Espoon, Lohjan, Turun ja Vihdin kunnat. Uudenmaan Demarinuoret vaatii, että Suomi esittää hanketta Euroopan investointiohjelmaan kärkihankkeenaan. Tunnin juna edustaa Uudenmaan Demarinuorten mielestä juuri sellaista investointia, jota Suomen talous tarvitsee niukkuuden aikana.

Lisätiedot:
Eemeli Peltonen
puheenjohtaja
Uudenmaan Demarinuoret ry
p. 050 557 9092
eemeli.peltonen@jarvenpaa.fi