Seurattuani tiiviisti vaalikeskustelua olin aluksi hiukan ihmeissäni siitä, miten keskustelussa käytetään jatkuvasti osana retoriikkaa erilaisia hienolta ja pätevältä kuulostavia ilmaisuja, jotka kuitenkin osoittautuvat lähemmässä tarkastelussa täydellisiksi myyteiksi. Aluksi ihmettelin, miksi näitä ei selkeästi kyseenalaistettu. Ajan kuluessa tämä alkoi häiritsemään minua yhä enemmän, mutta lopulta kun ennakkoäänestyksenkin alettua nämä myytit edelleen hallitsevat vaalikeskustelua, olen päättänyt itsekin lähteä avaamaan keskustelua niistä lyhyen kirjoitussarjan puitteissa. En tee tätä pelkästään halusta kritisoida muita puolueita, vaan koska haluan faktoihin pohjautuvaa todellista keskustelua, jota todella tarvitsisimme Suomen nostamiseksi tästä suosta.
Kokonaisveroaste ja julkisen sektorin koko suhteessa bruttokansantuotteeseen
Päätin aloittaa kirjoitussarjan tällä paljon käytetyllä parivaljakolla. Suomen Pohjois-Korean jälkeen maailman korkein kokonaisveroaste ja julkisen sektorin koko suhteessa bruttokansantuotteeseen. Nämä ovat oikeistolle todellinen vaaliase ja äänestäjille selkeä syy äänestää tällä parivaljakolla ratsastavaa Kokoomusta, Keskustaa, Kristillisdemokraatteja tai RKP:tä ja unohtaa muut puolueet. Tai siis olisivat, jos niillä olisi mitään totuuspohjaa.
Suomen kokonaisveroaste tai julkisen sektorin koko suhteessa bruttokansantuotteeseen eivät nimittäin missään vertailussa ole maailman korkeimpia Pohjois-Korean jälkeen. Rehellisyyden nimissä on toki todettava, että suurin osa tätä parivaljakkoa käyttäneistä ei ole sortunut Pohjois-Korea kortin tasolle, mutta osa on. Suomen kokonaisveroaste ja julkisen sektorin koko suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat kyllä joidenkin laskentatapojen mukaan maailman kärkitasoa, mutta tämä ei vielä varsinaisesti kerro mitään.
Suuntaa antavia mittareita oikein käytettynä, mutta eivät mitään muuta
Sinänsä on pakko myöntää, että kokonaisveroaste ja julkisen sektorin koko suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat käyttökelpoisia jonkinlaisina mittareina oikeassa kontekstissa käytettynä. Kokonaisten talouspoliittisten linjojen pohjaaminen niihin on kuitenkin täysin järjetöntä, sillä käytännössä ne vaihtelevat täysin laskentatavan ja ulkoisten tekijöiden mukaan, eikä niiden pohjalta voi arvioida yksittäisten toimenpiteiden vaikutusta.
Esimerkiksi julkisen sektorin koko suhteessa bruttokansantuotteeseen määräytyy eniten bruttokansantuotteen kehityksen ja suhdannetilanteen mukaan eikä sen mukaan, miten julkisen sektorin todellinen koko on kehittynyt. Suomi on tästä hyvä esimerkki, sillä Suomen julkisen sektorin todellinen koko on laskenut merkittävästi leikkausten vuoksi. Sen sijaan julkisen sektorin koko suhteessa bruttokansantuotteeseen on noussut, sillä Suomen bruttokansantuote on vuoden 2007 jälkeen pudonnut yli 20%, ja työttömyyden voimakkaan kasvun vuoksi työttömyystuet ja muut sosiaaliturvamaksut ovat lisääntyneet voimakkaasti, mikä on teoriassa paisuttanut julkista sektoria.
Kaikkein merkittävin tekijä Suomen osalta on kuitenkin työeläkemaksujen laskeminen osaksi julkista sektoria Suomen julkisen eläkejärjestelmän vuoksi. Tätä ei nimittäin tehdä samassa mittakaavassa missään vertailumaassa, koska niiden eläkejärjestelmät eivät ole samalla lailla julkisia. Tämän vääristävää vaikutusta ehkä parhaiten kuvaa se, että Suomen eläkevarat ovat tällä hetkellä noin 170 miljardia euroa. Sama asia eläkemaksujen osalta pätee myös kokonaisveroasteeseen, joka laskentatavasta riippuen putoaa jopa Saksan tasolle ja EU-keskiarvoon jos nämä poistetaan laskuista.
Suomen julkisen sektorin kokoon ja kokonaisveroasteeseen vaikuttaa myös merkittävästi se, että Suomessa terveydenhuolto on toteutettu käytännössä kokonaan julkisesti. Näin ollen Suomea voi verrata vain hyvin heikosti esimerkiksi Saksaan, eikä Suomea voi käytännössä ollenkaan verrata esimerkiksi Yhdysvaltoihin, jossa kansalaiset maksavat terveydenhuoltonsa itse. Sama pätee myös etenkin koulutukseen, joka esimerkiksi Yhdysvalloissa on merkittävältä osin yksityistä. Näin ollen voidaan helposti todeta, että kokonaisveroaste ja julkisen sektorin koko suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat lähes poikkeuksetta täysin hyödyttömiä mittareita, eikä niitä pitäisi käyttää kuin korkeintaan täydentävinä osina laajaa valikoimaa eri mittareita.
Vaikka nämä olisivat hyviä mittareita, niitä ei silti pitäisi käyttää
Kaiken huippu on se, että vaikka kokonaisveroaste ja julkisen sektorin koko suhteessa bruttokansantuotteeseen olisivat hyviä mittareita, talouspolitiikan kannalta ne ovat silti täysin epärelevantteja. Käytännössä niillä ei nimittäin ole mitään merkitystä, sillä ne ovat pelkkiä mittareita.
Esimerkiksi kokonaisveroasteella ei ole mitään suoraa korrelaatiota liian korkean verotuksen aiheuttaman aivovuodon kanssa, vaan siihen vaikuttaa verotuksen osalta käytännössä potentiaalisiin maastamuuttajiin kohdistuva yksilöllinen verokuorma. Tämäkään ei kuitenkaan ole välttämättä aivovuodon kannalta ratkaiseva tekijä, sillä käytännössä kukaan ei tee päätöstä muuttaa pois maasta pelkän verotuksen vuoksi, vaan siihen vaikuttaa laaja kokoelma tekijöitä. Näin ollen jos halutaan puuttua aivovuotoon, tulisi mahdollisimman tarkkaan tutkia siihen vaikuttavat tekijät ja tehdä sen pohjalta täsmätoimia.
Esimerkiksi polttoaineverotuksen alentaminen tuskin vaikuttaa yhtään mitenkään it-huippuammattilaisen päätökseen muuttaa pois Suomesta vaikka se laskeekin kokonaisveroastetta. Samaan tapaan kokonaisveroasteen korottaminen esimerkiksi haittaveroja korottamalla tai kahden prosentin korotus suhteettoman matalaan pääomatuloverotukseen tuskin vaikuttaa mitenkään aivovuotoon. Toki joku saattaa aina silti haluta muuttaa banaanivaltioon jossa verotus tulee aina olemaan meitä alhaisempaan, mutta muutaman henkilön muuttopäätös ei valtiontalouden näkökulmasta merkitse mitään.
Julkisen sektorin koolla suhteessa bruttokansantuotteeseen ei myöskään ole mitään suoraa vaikutusta aivovuotoon tai kannustavuuteen, vaan käytännössä sen vaikutus riippuu palvelujen laadusta suhteessa niihin käytettävään rahamäärään. Esimerkiksi julkisen sektorin pyörittämiseen tarvittava verrokkimaata korkeampi verotus ei käytännössä vaikuta työmotivaatioon tai muuttohaluihin, jos verrokkimaissa samanlaatuisen yksityisen koulutuksen ja terveydenhuollon hinta kasvattaa potentiaalisen maastamuuttajan kulupotin Suomen verotusta huomattavasti korkeammaksi.
Sinänsä esimerkiksi verotuksen vaikutus aivovuotoon ja kannustavuuteen on keskustelun arvoinen asia, mutta nykyinen keskustelu ei vie meitä millimetriäkään lähemmäksi tilanteen parantumista tai edes esimerkiksi tarkan arvion saamista Suomen aivovuodosta, kannustavuudesta ja niihin vaikuttavista tekijöistä.
Miksi näistä edes puhutaan?
Käytännössä en näe mitään muuta syytä näiden kahden mittarin käyttämiselle, kuin niillä vaalitaistelussa saavutettavan hyödyn. Käytännössä nämä ovat A-luokkaisia retorisia aseita niin kauan kuin suurin osa kansasta ei ymmärrä, että ne ovat täysin merkityksettömiä. Täytyy sanoa, että olen suuresti pettynyt näitä retoriikassaan käyttäviin puolueisiin. Olisin toivonut todellista faktoihin pohjaavaa vaalikeskustelua, jossa käydään läpi esimerkiksi verotukseen liittyviä todellisia ongelmia, mutta nykyinen keskustelu ei vie meitä muualle kuin kohti entistä syvempää suota. Erityisen pettynyt olen Keskustaan, joka perinteisesti ei ole sortunut tälle tielle.
Lassi Jääskeläinen
Uudenmaan Demarinuorten hallituksen jäsen
